Sinun valintasi Blogit

MINÄKÖ RIIPPUVAINEN LIIKUNNASTA

Lokakuussa 2017 minulle tehtiin iso jalkateräleikkaus. Tiesin etukäteen varautua, että liikkumiseen tulee stoppi ja se tuntuu pahalta. Oletin kuitenkin selviytyväni siitä kunnialla. Leikkauksen jälkeen minulla olisi kipsi 6 viikkoa ja senkään jälkeen en saisi varata jalalle.

Kipsihoidon aikana sain ainoastaan hipaista jalalle ja kaksi viikkoa sen jälkeen sain laittaa jalalle 50% painosta. 8 viikon päästä sain vasta laittaa koko painon jalalle ja silloinkin tuen kanssa. Ilman tukea en siis silloinkaan saanut painoa jalalle laittaa.IMG_1307 (002)

Liikuntaan tottuneelle se oli kova paikka. Toki leikkauksen jälkeen toivoin pääseväni kivuttomasti juoksemaa, sillä jalan huono asento kipeytti ja välillä tulehdutti jalkateräni sisäpuolen. Välillä aamuisin en meinannut kärsiä laittaa jalalle painoa eli vaivaakin oli ja leikkauspöydälle päädyin.

Leikkauksen jälkeen liikuntaan tottuneena kovin pala oli se liikkumattomuus. Kun keskimäärin kymmenen tuntia viikossa harrastaa liikuntaa, tuli tuo liikkumattomuus isona kontrastina normaaliin arkeen. Kaikki oli keppien kanssa hankalaa ihan perusasioissa, kun jalalle ei saanut yhtään varata tarkoitti se sitä, että kaikki tuki oli otettava ylävartalosta ja kepeistä. Mitään ei voinut kantaa jne.

Kipsi jalassa ainut liikunta oli salilla käyminen ja päivittäiset kävelylenkit pihalla. Tässä yhteydessä kävelylenkki tarkoittaa korttelin ympäri kävelemistä, sillä se oli maksimisuoritus alkuvaiheessa hartioilleni. Yritin kuitenkin tehdä sellaisen lenkin päivittäin, että saisin edes raitista ilmaa siihen tottuneena.

Reilu viikko leikkauksesta olin varannut minulle ja miehelleni yön Tampereen Torni hotellista. Se oli mieheni syntymäpäivälahja ja olin varannut liput myös Teerenpeliin katsomaan stand uppia. Kaikki Tampereella liikkuneet tietävät suunnilleen kuinka pitkä matka on Hämeen kadun päästä päähän eli ei todellakaan ole pitkä matka.

No siltä se kuitenkin sillä hetkellä tuntui. Menimme siis Teerenpeliin kävellen. Kävimme Hämeen kadun alkupäässä syömässä. Sinne jaksoin keppieni kanssa hyvin mennä ilman isompia taukoja. Syötyämme lähdimme jatkamaan matkaa. Lämpötila oli varmaan +2, mutta jouduin antamaan miehelleni takkini, sillä aloin olla aivan hiestä märkä. Tarvoin siis loppumatkan pelkkä paita päällä.

Olin ihan rikki perille päästyäni. Ihan niin kuin olisin tehnyt isommankin urheilusuorituksen. Kädet oli ihan hapoilla ja kämmenet niin arat, ettei keppejä olisi tehnyt mieli enää ottaa käteen. Oma jaksamattomuus söi myös korvien väliä. Onneksi esitys korvasi ponnisteluni ja sain hautoa kipeitä käsiäni kylmää lasia vaste

Takaisin lähtiessämme mieheni ehdotti taksin ottamista. Hänkin oli ilmeisesti nähnyt tilanteeni, vaikken siitä hänelle rutissutkaan. Otin ehdotuksen vastaan mielelläni. Tulihan se kuitenkin mieheltä, joka ei ole edes valmis maksamaan pysäköintimaksuja vapaaehtoisesti. Se oli häneltä hiljainen osoitus siitä, että hän ymmärsi tilanteeni

IMG_0665 (002)Se tuosta aerobisesta liikkumisesta kipsin kanssa. Ei siis paljon kerrottavaa. Kestävyystreeniä täytyi sitten tehdä ainoastaan mentaalisella puolella. Siitä voit lukea jatkossa. Motivaatio treenata kasvoi kovaksi moneksi vuodeksi. Tämän tekstin voi vaikka lukea uudelleen itsekin, jos joskus tuntuu siltä ettei lenkille tee mieli lähteä.

Nyt toivuttuani meinaa lähteä taas mopo käsistä. Aerobista treeniä tulee paljon ja tuon lihaskuntoharjoittelu on minimissä. Kannattaa kokeilla motivaatiokeinoksi, että kieltää itseltään juoksemisen kuukaudeksi. Sen jälkeen saa varmasti uutta motivaatiota tekemiseen. Kannattaa kokeilla.

Olen todennut, että olen riippuvainen juoksemisesta ja kovatehoisesta liikunnasta. En ole asiasta ylpeä, mutta varmasti huonompiakin riippuvuuksia maailmassa on. Mukavia lenkkejä kaikille! Muistakaa kuitenkin myös huoltaa ja kuunnella kehoa. Se on varmasti isoin oppi tuon motivaation lisäksi tässä toipumisessa.

http://www.pt-tiinakman.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s