Liikunta blogit, Triathlon

ENSIMMÄISET OIKEAT TRIATHLON KISAT

Voisin sanoa, että ensimmäiset oikeat triathlon kisat olivat minulle Kangasala triathlon kesällä 2015. En edelleenkään osannut uida, mutta halusin kuitenkin kokeilla toisenkin kerran lajia. Miksi katson nämä kisat ”oikeiksi” kisoiksi on se, että siellä oli jo noin sata muutakin kilpailijaa.

Olin edellisenä päivänä käynyt kilpailun järjestäjän Simo Hillon kanssa uimassa ja hän tarjosi mahdollisuutta käydä tutustumassa kisapakkaan. Olin tietysti halukas mennä tarkistamaan kisapaikan, kuin siihen tarjoutui mahdollisuus. Kävimme läpi kisareitin ja sain hieman itsevarmuutta kisaan.IMG-20160723-WA0008

Kisapaikalla oli jo ammattimaisemmat järjestelyt. Oli oma vaihtopaikka ja pyöräteline. Kävin kisainfossa ja järjestin vaihtopaikkani niin hyvin, kuin pystyi saamillani vinkeillä. Yritin pistää paikan mieleeni. Varusteenani minulla oli tällä kertaa oma maastopyörä, joten tälläkään kertaa välineillä ei brassailtu.

Olin yrittänyt psyykata itseäni yhteislähdön roiskeisiin. Sain vinkin lähteä reunasta ja sitä noudatin. Silti lähdön pärske yllätti minut täysin. Yritin räpiköidä vaparilla, mutta jouduin vaihtamaan rintauintiin. Vapaauintitaitoni oli edelleen surkea, vaikka altaassa jo pystyin hieman sillä tyylillä uimaankin. Avovesi oli kuitenkin eri asia.

Minulla oli jonkinlainen märkäpuku, josta oli enemmänkin haittaa rintauinnissa. Rintauinti ja vasta aallot olivat kohtalokas yhdistelmä. Niiden seurauksena jo alkutaipaleella vedin kunnolla vettä henkeeni. Sen jälkeen hengitykseni sakkasi vielä pahemmin. Olin vetänyt jo alkumetreillä itseni hapoille. Se oli jo sinänsä virhe, koska en ole ikinä pystynyt sen jälkeen uidessa saamaan hengitystä sen jälkeen tasoittumaan kunnolla.

Tuntui, että en saa happea. Koska sisuni ei kuitenkaan antanut myöden nostaa kättä pystyyn keskeytyksen merkiksi, taistelin hitaasti mutta varmasti uinnin loppuun asti. Välillä jouduin kellumaan selälläni ja keräilemään voimia.

Rannalle päästyäni minua pyörrytti ja oloni oli tosi huono. Hengitys ei kulkenut ja jyrkkä ylämäki vaihtoon ei yhtään helpottanut asiaa. Pääsin kuitenkin vaihtoon ja vaihdoin pyörävaatteet ja hyppäsin pyörän kyytiin.

Vielä pyöräilyssä hengitys sakkasi ja tunsin, että kaikki ei ole kunnossa. En kuitenkaan osannut luovuttaa. Raskasta hengitystä ja uupumusta lukuun ottamatta meno oli kuitenkin jonkinlaista. Pääsin jossain vaiheessa taas vaihtopaikalle. Jätin pyörän telineeseen ja lähdin juoksuun. Kenkiä minun ei tarvinnut edes vaihtaa, koska en vieläkään omistanut edes lukkopolkimia.

Hengitys sakkasi myös juoksussa. Minulla ei ole ikinä ollut vastaavanlaista tunnetta kropassa urheilusuorituksen aikana. Vaikka muista lajeista ja niiden yhdistämisestä minulla ei olekaan kokemusta, juoksussa tunnen kroppani varsin hyvin. Tunne ei ollut normaalia väsymystä.

Kone siis sakkasi ihan täysin. Pääsin maaliin tälläkin kertaa, mutta olo senkin jälkeen hengityksen osalta huono. Sain kuitenkin syötyä palauttavan aterian. Se oli ihan hyvää ja ruoka maistui. Täällä kertaa minun gluteenittomuuskin oli huomioitu hyvin ja minulle löytyi samat eväät, kuin muillekin.

Muistan joskus toisella Marathon matkallani luennon kisaan valmistautumisesta. Siellä sanottiin, että siinä lajissa toinen kerta on kaikkein riskialttein. Silloin ihminen jo kuvittelee tietävänsä kaiken lajista ja sen vaatimuksista, eikä osaa olla nöyrä lajia ja matkaa kohtaan. Tämä toteutui nyt kohdallani. Vaikka laji olikin väärä, en osannut silti olla tarpeeksi varovainen lähdössä.

Aspiroin eli veden henkeen ilmeisesti ihan kunnolla vettä, koska edelleen kotona yskin keuhkoista jotain keltaista nestettä. Hengitys tuntui edelleen raskaalta. Minua myös yskitti puhuessa ja pienessäkin liikkeessä. Mietin jossain kohti jopa lääkäriin menoa. Ajattelin keuhkokuumeen riskiä, mutta perussairaanhoitajana en tietenkään mihinkään lähtenyt.

Yskä säilyi muutaman päivän, mutta keltaista nestettä ei enää yskiessä noussut. Eli selvisin pelkällä säikähdyksellä. Tämän tarinan opetus oli kuitenkin se, että vapaauintia tarvitsee opetella, jos meinaa lajin harrastusta jatkaa. Vasta-aallot ja rintauinti yhdessä alun tehosekoittimeen kanssa on huono yhdistelmä huonon uimataidon kanssa, vaikka sisulla tälläkin kertaa maaliin pääsin. Tällä kertaa keskeyttäminen olisi kuitenkin ollut terveellisempi vaihtoehto.

En tämän kokemuksen jälkeen yhtään ihmettele, että suurin osa keskeytyksistä tapahtuu uinnin ensimetreillä. Uinti on edelleen kisamatkojen suhteen tuo rajoittimeni eli voin osallistua uintimatkojeni mukaisiin kisoihin. Eli uimareenit jatkuvat edelleen.

Lajin lopettaminen ei tämänkään kokemuksen jälkeen tuntunut vaihtoehdolta, vaan vaikeudet on tehty voitettavaksi. Niistä jatkoa seuraavissa tarinoissa. Kuvat ovat parin vuoden takaa Kangasala Triathlonista, koska arkistoista ei tuolta vuodelta kuvia löytynyt. Silloin meni jo paljon paremmin. Laijia voi siis harrastaa kaikella tasolla. Rohkeasti mukaa!

http://www.pt-tiinaekman.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s