Liikunta blogit

IRON MAN PROJEKTINI ON JO ALKANUT

Itkin tänään miehelleni leikkauksen jälkeistä takapakkia. Jos olet aiemmin lukenut tekstejäni, tiedät kyllä mistä on kyse. En kertaa koko tarinaa, mutta jalkaterääni tehtiin iso leikkaus lokakuussa ja nyt eletään helmikuuta. Eli takana on neljä kuukautta leikkauksesta. Normaali toipuminen tuollaisesta leikkauksesta kestää kolme kuukautta ja sen se vei minultakin tai ainakin niin luulin.

Sairasloman jälkeen palasin palkkatöihin viikoksi. Olin jo ennen joulua suullisesti irtisanoutunut ja päättänyt aloittaa yrittäjänä. Olen Personal Trainer ja Ravintovalmentaja. Päätin pitkän saikun hyödyntää yrityksen aloituksen valmisteluun. Koska en ole Netflix tyyppi ja tavalliseen arkeeni kuului ennen leikkausta treenata 8-10 tuntia viikossa, käytin nyt ajan yritykseni suunnitteluun ja kävin kurssin mm. markkinointiin liittyen etänä. Täytyihän nytkin keksiä jotain järjellistä tekemistä.

Tuo leikkausta edeltävä treenimäärä riittäisi siis jo tavallisen yli 40 vuotiaan työssäkäyvän kuntoilijan täyden matkan treeniksi. Etenkin, kun kokonaisrasitukseen tulee huomioida kolme lasta, heidän harrastukset. miehen harrastukset, miehen reissutyö ja oma kokopäivätyö. Eli vähän pidemmän matkan projektiin olisi edellytyksiä ilman suuria aikatavoitteita jo tälläkin treenimäärällä.

Tällä treenillä olen harjoitellut puolikkaalle, mutta uskallus pidemmälle matkalle on pitkälti ollut kiinni lähinnä uimataidostani. Viime kesänä puolimatkan uinti ei kahden kisan kokemuksella tuntunut pahalta, joten se kynnys on ylitetty. Tajusin nyt, että tuo täysimatkan läpi pääsy on siis vain korvien välistä kiinni ja sitä nyt treenataan ihan kunnolla tällä hetkellä.IMG_2825 (002)

Opetan Ravintovalmentajana, että älä tee itsellesi kieltoja. Kaikki se mitä kiellät itseltäsi, johtaa vain kovempiin mielitekoihin. Jos olet karkkilakossa, sinun tekee vain enemmän karkkia mieli. Tiedostatko ongelman. Minulta on ollut nyt lokakuusta asti kieltolistalla juokseminen.

Voit arvata varmasti, että näen onnellisen näköisiä juoksijoita joka paikassa. Toki olen myös yli kymmenen vuoden ajan juossut säännöllisesti keskimäärin kolme lenkkiä viikossa, joten se on myös minulle tapa. Se on minulle myös jonkinlainen riippuvuus. Olen huomannut olevani koukussa omiin endorfiineihin. Oletan, että olet kestävyysliikkuja, koska olet jaksanut lukea näin pitkälle, joten ymmärrät mistä puhun.

Olen kuusi päivää leikkauksen jälkeen käynyt alussa etenkin ahkerasti salilla. Ajattelin hyödyntää ajan parantamalla ylävartalon lihastasapainoa. Hauis onkin kasvanut. En toki tiedä hyödyttääkö se mitään. mutta ainakin olen pysynyt jollain lailla järjissäni tähän päivään saakka.

Alamäkeni alkoi siis siitä sairasloman lopusta. Olin irtisanoutunut ja tehnyt päätöksen aloittaa kokopäiväisenä yrittäjänä. En kadu päätöstä, mutta ajankohdan olisin voinut valita paremmin. Olin leikkaussalihoitajana varma, että koska toipuminen oli edennyt suunnitelmien mukaan, loppu olisi vain minusta kiinni. Olinhan jo kaksi viikkoa pystynyt kävelemään neljän kilsan lenkkejä päivittäin koiran kanssa.

Toisin kuitenkin kävi. Kivut äityivät töiden aloittamisen jälkeen todella pahoiksi ja niihin alkoi tulla hermoperäisiä oireita. Viime viikonloppuna tilanne lähti käsistä. Irtisanouduin itse anestesiahoitajan ja kipuhoitajan työstä Yliopistollisesta sairaalasta. Osasin siis hoitaa kipuani vähän liiankin tehokkaasti alkuun näin jälkikäteen ajateltuna.

Olen vähän ei ”ei tartte auttaa”- tyyppi, jos tiedät mitä tarkoitan. Oma perheeni mukavuuden haluisina osaa myös käyttää sitä hyväkseen. Se yhdistettynä vahvaan lääkitykseen ja kivunsietokykyyn ehkä peittelivät oireitani, jotka kuvittelin normaaleiksi. Yritin tsempata siis loppuun asti.

En ole ennen itse toipunut isosta leikkauksesta, enkä tiedä kauanko kivun kuuluu kestää. Lääkitsin siis itseäni reippaalla kädellä. Lopulta kotiapteekkini keinot eivät enää riittäneet eli lääkkeet, liike ja avanto. Minun oli siis pakko soittaa ja konsultoida kipulääkäriä omista lääkkeistäni. Oman pelkoni sai heräämään myös kasvava kipu, jonka kanssa en enää pärjännyt. Ajattelin, että suutarin lapsella ei ole kenkiä.

Apulannan koneeseen kadonneesta tuli lempparibiisini. ”Kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla. Miten kauan sitä kestää ei sitä ei voi tietää? Keneen sattuu ja kuinka paljon? Siitä kysymys elämässä kai on. Kun on astuttu siihen pisteeseen, että mikään ei ole varmaa.” Biisi kuvasti hyvin fiiliksiäni. En tiedä mistä se tarina kertoo, vaikka Toni kuuluukin suosikkeihini. Silti se kolahti juuri tähän hetkeen.

Liikkumattomuuden, kipujen ja turvotuksen takia lokakuun jälkeen unet ovat olleet tosi huonoja. Nytkin kello on yksi yöllä. Yritän yö toisen jälkeen käydä nukkumaan, mutta uni ei tule. Tällä hetkellä en voi lähteä lenkille, joten useana yönä nousen kirjoittamaan. Tästä on tullut nyt uusi lenkkeilymuoto minulle ja välillä se auttaa nukkumaan loppuyön.

Palataan tuohon kipuasiaan, vaikka se varmasti raskasta luettavaa onkin. Omat pelkoni tulivat todeksi kipulääkärin kanssa keskusteltuani. Siihen puheluun turvauduin vasta kolaroituani toisen automme kolmen tunnin yöunien jälkeen koulun pihassa. Vein yhden lapsemme silloin kouluun ja olin väsynyt, että en huomioinut yhtä pientä kiviaitaa. Se oli lumen peitossa ja tavallaan sen näin, mutten reagoinut.

Se säikäytti ja sai tarttumaan puhelimeen. Se aita olisi voinut olla vaikka jonkun lapsi. Huomasin olevani vaarallinen myös muille. Tällä hetkellä aamupöydällä on neljä eri kipulääkettä aamuksi. Niillä pääsen aamulla ilman keppejä sängystä ylös.

Tähän on siis tultu. Kävin tänään yhden ortopedin luona. Hän ei voi asialleni mitään. Tapaan ortopedin, joka leikkasi minut perjantaina. Tämän päivän käynti vain avasi minulle realiteetteja. Tuon kirurgin käsitys on, että levyä ja ruuveja ei voi poistaa vielä täytyy odottaa puoli vuotta ennen poistoa. Harvan jalasta yleensäkin metallit poistetaan ja vielä harvemmalle ne aiheuttavat noin rajuja oireita.

Tämän hetkinen kipulääkitys riittäisi minun kokoiselle esimerkiksi selän luudutusleikkauksen jälkeiseksi kivun hoidoksi. Siitä voit päätellä lääkitykseni määrän tällä hetkellä. Edes sairaalasta kotiutumisvaiheessa en saanut mukaani yhtä vahvoja lääkkeitä, jotka terveyskeskuksen nuori lääkäri minulle kirjoitti.

Hän ei osannut vastata samoin kysymyksiin, kuin tänään tapaamani ortopedi, mutta täydet pisteet hänelle hyvästä lääkityksestä. Tilannetta terveyskeskuslääkärin vastaanottohuoneessa kuvasi kuitenkin se, että tuo nuori uraansa aloitteleva lääkäri joutui myös räpytellä silmiään. Ehkä hän taas tämän päivän jälkeen muisti. miksi oli lääkkiksessä tehnyt kovasti töitä.

En romahtanut vielä täysin vastaanottohuoneessa. Toki valehtelisin sinulle, jos väittäisin sieltä kuivin silmin lähteneeni. Osaan lukea ihmisiä ja sen vuoksi aistin, että myös tuo nuori uraansa aloitteleva lääkäri joutui tekemään tosissaan töitä pysyäkseen ammatillisena siinä tilanteessa. En siis jäänyt enää sinne esittämään hänelle vaikeita kysymyksiä, vain hain apua muihin kysymyksiin seuraavana päivänä.

Näin me molemmat saimme tilanteessa säilyttää kasvomme. Minulla tietenkin olisi potilaana oikeuskin vuodattaa muutama kyynel. Olen kuitenkin ollut itse ammatillisesti joskus samassa tilanteessa ottaessani leikkaussaliin äitinä vastaan lapsipotilaita, joiden vanhemmat ovat olleet samassa pisteessä kuin itsekin sinä päivänä. Joku toinen kollegoistani on ottanut silloin kopin vanhemmista, kun olen itse anestesiahoitajana keskittynyt lapseen.

Tarinan aihe oli kuitenkin triathlon treeneissä. Se miten oma asiani liittyy Iron Man treeniin, on seuraavanlainen. Tänään tajusin olevani psyykkisesti valmis tuolle viivalle vaikka heti huomenna. Se veisi tässä kunnossa minulta kauan neljän kuukauden treenitauon jälkeen, mutta olen varma, että pääsisin sisulla maaliin.IMG_2844 (002)

Moni aloittaa harjoittelun treeni edellä ja unohtaa levon ja psyykeen merkityksen. Olen aika varma, että olen päässyt ensimmäisen Marathoninkin maaliin enemmän sisun, kuin hyvän kunnon avulla. En vielä ole saavuttanut ainakaan toivottavasti oman sietokykyni äärirajoja, mutta nyt ollaan aika lailla rajoilla. Sanoin jollekin, että seuraavasta vastoinkäymisesti, tipahdan ainakin polvilleni. Sen verran niitä on mahtunut tähän neljään kuukauteen.

Äsken sängystä noustessani sanoin miehelleni, etten tiedä selviänkö järjissäni seuraavaa kahta kuukautta, jos se täytyy viettää tällä lääkityksellä ja näillä unilla. Tiedän, että selviän, mutta se tulee olemaan haasteellista. Jos tästä selviän, yksi täyden matkan kisa menee varmasti paljon pienemmällä tuskalla.

Menen aina perse esillä puuhun vaikeimman kautta. Näin elämäni valitettavasti menee. Niin, kuin nytkin vahvasti siltä näyttää. Jälkeenpäin löydän varmasti tästäkin asiasta jotain positiivista. Tällä hetkellä se on vaikeaa. Halusin kirjoittaa tämän tsempiksi hyvälle ystävälleni, joka osallistuu ensimmäistä kertaa täydelle matkalle. Olisin halunnut olla hänen kanssaan viivalla. Nyt menen fiilistelemään kannustusjoukkoihin.

Elastisen biisi: Katse eteen ja suupielet ylöspäin on ollut pitkään tunnusbiisi niin hyvässä, kun huonossakin mielessä. Etenkin toi tunnari ”Katse eteen ja suunpielet ylöspäin. Tee vastoinkäymisisistä voimaa. Antaa tulla! Kestän kyllä periksi en tuu antamaan.” ”Jos se olis helppoo kaikki tekis niin.” Eikö siitä ole kyse tässäkin lajissa eli suunta ei voi olla, kuin ylöspäin. Asenne ratkaisee maaliin tulijat.

Kirjoitin tämän tekstin sinulle, joka ei usko itseensä. Mielessäni on etenkin yksi ystäväni, jota olen yrittänyt tsempata tässä projektissa. Hänen fysiikkansa on kunnossa, mutta tämä puoli vaatii vielä harjoittelua. Olisimme varmasti vahvoja yhdessä paketissa, mutta yksilöurheilussa asiat tulee tehdä yksin.

Olen kateellinen sinulle, joka pystyt treenaamaan. Toivottavasti saat uutta puhtia tekemiseesi. Psyykkinen puoli on vähintään yhtä suuri syy keskeyttämiselle ja epäonnistumiselle. Usein kuitenkin pelkäämme enemmän fysiikan pettämistä ja treenaamme vain sitä. Muista kuitenkin myös ravinto, lepo, psyyke ja sosiaaliset suhteet treeniohjelmaa suunnitellessa.

Julkaisin tekstin vasta nyt. Eilen tein ilmoittautumisen Barcelonaan 2019. Eli nyt alkaa fyysinen treeni. Kesällä 2018 tuli enkat kuitenkin puolimatkan kisasta ja voitto Kangasala Triathlonissa. Treenitauoista huolimatta.

Mainokset
Liikunta blogit

MITEN SÄILYTÄN MOTIVAATION JUOKSUUN

Moni aloittaa juoksuharjoittelun innoissaan ja käy muutaman viikon lenkillä. Sen jälkeen toteaa, että juoksu ei ole minun juttuni. Miksi monelle käy näin. Myös iltojen pimetessä monen juoksulenkkarit jäävät talviunelle. Sen ei kuitenkaan tarvitse mennä näin.

Olen Personal Trainer ja Ravintovalmentaja Tiina Ekman ja kuulen monien asiakkaiden suusta tämän tarinan. Haluan valmentaa ihmisiä tekemään parempia valintoja liikunnan ja ravinnon suhteen. Erityisesti pidän juoksemisesta. Pidän juoksukouluja, joissa haluan opettaa muitakin juoksuharrastuksen pariin.

Moni kuntoilija lähtee liian kovaa liikkeelle juoksuharrastuksen alkutaipaleella. Sen takia juoksu ei ikinä tunnu kivalta ja motivaatio laskee ja harrastus loppuu jo ennen sen alkamista nopeaan.

Itse lähden asiakkaiden kanssa aina rauhassa liikkeelle. Juoksuharrastus pitää aloittaa maltilla ja ensin pitää luoda pohjaa peruskestävyydelle. Se tapahtuu tekemällä lenkkejä matalalla sykkeellä. Melkein kaikille se tarkoittaa reipasta kävelyä. Pikkuhiljaa juoksua voi ottaa mukaan.

Jokaiseen treeniin tehdään aina lämmittely eli reipasta kävelyä 5-10 minuuttia. Sen jälkeen aloitetaan kevyt juoksu. Ei siis lähdetä 100 metrin vauhtia, vaan kevyttä hölkkää pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta vauhtia.

Juoksun määrää nostetaan asteittain. Esimerkiksi kaksi minuuttia kevyttä hölkkä ja sen jälkeen reipasta kävelyä. Juoksun määrää lisätään asteittain. Tällä totutellaan pikkuhiljaa juoksuun, mutta syke pidetään kuitenkin vielä peruskestävyystasolla. Esimerkiksi 40 vuotiaalla noin alle 130.

Yksi lenkki viikossa voi olla lämmittelyn jälkeen kevyttä juoksua. Silloin syke voi vähän enemmän nousta, mutta tunne pitää olla vielä suhteellisen kevyt eli jaksat pitää tuota vauhtia yllä hieman pidempään. Tämän hieman vauhdikkaamman juoksun määrää kannattaa myös lisätä matilla. Aloittaa esimerkiksi 5 minuutista ja lisätä kestoa 5 minuuttia viikossa puoleen tuntiin asti.

Asiakkaani ovat nopeasti oppineet nauttimaan juoksusta maltillisen aloituksen avulla. Moni sanoo, ettei malta juosta tarpeeksi hitaasti ja into loppuu nopeasti. He pitävät yhteislenkkejä hyvänä keinona motivoitua juoksemiseen. Kun tietää yhteislenkit etukäteen, niin tulee helpommin lähettyä myös omatoimisille lenkeille.

Omatoimisia lenkkejä kehota tekemään kaksi kertaa viikossa. Ne tehdään kävellen tai sauva kävellen alussa. Yhdessä teemme nuo raskaammat lenkit, jossa juoksua tuodaan pikkuhiljaa mukaan. Niiden rasitus taso pidetään kuitenkin maltillisena eli sielläkään ei mennä veren maku suussa. Porukassa saa kuitenkin itsestään paremmin irti.

Lenkkeilyn lisäksi juoksukouluuni kuuluu myös lihaskuntoharjoittelu. Siinä vahvistetaan juoksussa tarvittavia lihaksia, jotta rasitusvammoilta vältyttäisiin. Juoksussa etenkin keskivartalon tulee olla vahva, että jaksetaan kannatella koko vartalo hyvässä asennossa lenkin ajan.

Lihaskuntoharjoittelu unohtuu monelta lenkkeilijältä. Asiakkaani ovat kuitenkin tykänneet harjoittelusta. Moni on vasta harjoittelun myötä ymmärtänyt lihaskuntoharjoittelun tärkeyden. Kaikki ovat pitäneet noita treenejä tärkeänä osana harjoittelua.

Vastaus tuohon tämän kirjoituksen otsikkoon on siis tarpeeksi maltillinen aloitus juoksuharjoittelun alussa. Sen lisäksi ryhmässä tai kaverin kanssa on helpompi motivoitua. Alussa myös valmentajasta on hyötyä. Osa meistä tarvitsee sitä enemmän. Valmentaja tai juoksukoulu antaa hyvät valmiudet omatoimiseen harjoitteluun. Se voi jollekin olla keino motinvoitua paremmin.

Tietenkin myös aina kannattaa ottaa jokin tavoite. Se voi olla puolen tunnin yhtämittainen juoksu tai jokin juoksutapahtuma. Tietenkin oman kunnon parantaminen tapahtuu siinä samalla ja sekin on oma tavoite. Tavoitteen tulee kuitenkin olla henkilökohtainen ja sinun oma.IMG-20161017-WA0040

Yhteistreenejä on siis ollut aina kaksi viikossa. Monelle tuo ryhmä on ollut mukava tuki etenkin alkuvaiheessa harjoittelua. Ryhmässä on mukavampi liikkua ja treenit tulee helpommin tehtyä. Ryhmässä saa hyvän startin treenin aloittamiseen. Tule sinäkin mukaan. Kysy paikkoja jo meneillään olevista juoksukouluista tai aloita tammikuussa aloittavassa ryhmässä.

www.pt-tiinaekman.fi/yhteydenotto

Liikunta blogit

OPI NAUTTIMAAN JUOKSEMISESTA-JUOKSUSTA SÄÄNNÖLLINEN HARRASTUS

Haaveiletko juoksuharrastuksen aloittamisesta. Minä voin toteuttaa haaveesi. Tule juoksukouluun ja pääset omaan tavoitteeseesi. Olen Personal Trainer ja Ravintovalmentaja ja valmennan ihmisiä kohti parempia valintoja liikunnan ja ravinnon suhteen. Erityisen kiinnostunut olen kestävyyslajeista ja niistä juoksu on suosikkini.

Juoksemisesta opin nauttimaan lasten ollessa pieniä, vaikken siitä ikinä ollutkaan erityisesti pitänyt. Säännöllisen juoksun aloitin ensin naapurin kanssa yhteislenkeillä. Tein kaikki klassiset virheet eli sisulla juoksin kovalla sykkeellä naapurini perässä. Jonkin ajan päästä kuitenkin kuntoni parani ja juoksu alkoi tuntua mukavammalta ja sain lähdettyä yksinkin lenkille.

IMG-20161017-WA0015

Jossain kohti juoksemisesta kuitenkin tuli minulle nautinto ja mahdollisuus saada tuulettua arjen haasteista. Tällä hetkellä haluan auttaa muitakin löytämään juoksemisen ilon. Haluan kuitenkin, että sinä voit tehdä sen järkevällä tavalla. Itse tein monia virheitä ja sisulla juoksin alkuvaiheen kilometrit. Juoksemisen ei kuitenkaan tarvitse tuntua pahalta.

Juoksukoulussani juoksu aloitetaan maltillisesti. Siellä lähdetään hitaasti liikkeelle, jolloin juoksemisen ilo ei katoa. Aika nopeasti huomaa jaksavansa juosta paremmin ja ryhmän tuki auttaa selviämään alun hankaluuksista. Harrastusta on helpompi jatkaa, kun on ryhmässä saanut hyvän startin.

Juoksukouluuni kuuluu myös lihaskuntoharjoittelu. Haluan valmentaa juoksijoita, joilla on hyvä asento ja siihen usein tarvitaan myös tiettyjen lihasten vahvistamista. Lihaskuntoharjoittelulla voidaan ehkäistä myös monia virheasentoja ja vammoja. Opit myös huoltamaan kehoasi.

Juoksukoulustani sanottua:

” Juoksutekniikkani on kehittynyt paljon. Kehoni on liikkuvampi. Olen oppinut tunnistamaan ja seuraamaan syke tasoni”. Juuri tuollaisia asioita haluan ihmisten oppia. Juoksukoulussa opit tuntemaan oman kehosi toimintaa paremmin. Opetan sinulle eri vauhtialueet ja opit juoksemaan niiden mukaisesti. Näin kuntosi kehittyy ja kehityt juoksijana. Lisäksi hyvä juoksutekniikka on tärkeä osa juoksukoulua.

”Juoksu onnistuu ja kunto on kasvanut”. Se on tietysti aina se tärkein asia. Hyvä kestävyyskunto auttaa jaksamaan arjessa paremmin ja saat enemmän aktiivista aikaa päivääsi. Se ja monta muuta hyvää parantaa kestävyyskuntoa

”Pystyin juoksemaan ½ Marathonin. Jee Jee! Sain iloa ja uskoa liikuntaan ja omaan pystymiseeni”. Minusta on aina hienoa, kun joku saavuttaa oman tavoitteensa. Moni asettaa riman turhan matalalle, eikä usko pystyvänsä erilaisiin suorituksiin. Säännöllisen harjoittelun avulla sinäkin pystyt! Voit koittaa itse tai tulla valmennukseeni. ”Vanhat koululaiseni” ovat jo saavuttaneet omat tavoitteensa. Uusia innokkaita otetaan vastaan eli laita viestiä, jos kiinnostuit.

http://www.pt-tiinaekman.fi

Liikunta blogit

JUOKSUKOULUSTA MOTIVAATIOTA JUOKSUUN

Sairaslomalla ollessani aloin käydä läpi vanhoja juoksija -lehtiä. Niitä on kertynyt vuosien varrella iso pino. En ole raaskinut heittää niitä pois, koska niissä on paljon hyviä artikkeleita lempiaiheestani juoksemisesta. Toki nyt muutaman vuoden ajan minulle on myös tullut tuo pyöräily ja triathlon lehti.

Molemmat lehdet sisältävät paljon tietoa kestävyysharjoittelusta, eikä yksikään heidän artikkeleistaan ole sotinut PT- koulutuksessa oppimiani perusteita vastaan. Pidän siis lukemaani tietoa luotettavana. Sitä ei voi aina sanoa kaikkien muiden nimeltä mainitsemattomien lehtien kohdalla. Jos siis haluat faktatietoa, voit huoletta uskoa juoksija- lehden artikkeleihin ja tarvittaessa stalkata kirjoittajan asiantuntijuuden.

IMG_0896[3360] – kopioJuoksijalehden artikkelin otsikko oli: ”Juokseminen on iloinen asia”. Sen vuoksi aloin lukea em. artikkelia tarkemmin. Artikkeli kertoi Turkulaisesta juoksukoulusta, joka valmistautui Marathonille. Edes Turkulaisuus ei saanut minua Tamperelaisena jättämään artikkelia lukematta. Olenhan aina motivoitunut juoksemaan ilman ryhmän tukeakin. Täytyy toki myöntää, että alkuun paneva voima oli kuitenkin entinen naapuri sekä kahden pienen lapsen aiheuttama aikapula.

Ryhmän parhaaksi puoleksi artikkelissa mainittiin ryhmässä juoksemisen hauskuus. Itse olen kokenut tuon ryhmän ilon vasta triathlon harrastuksen myötä. Ennen sitä treenasin aina yksin. Toki ajankäytöllisesti vähemmän haasteisina aikoina harrastin myös jalkapalloa ja kävin ryhmäliikuntatunneilla. Olen kuitenkin huomannut pystyväni motivoitumaan treeneihin oman tavoitteen ja treenin tuottaman hyvän olon kautta.

Tietenkin yhdessä harjoittelu on aina mukavampaa, jos siihen on mahdollisuus. Jos se on ajankäytöllisesti mahdollista, kannattaa harjoitella ryhmässä. Ryhmä auttaa etenkin alkuvaiheessa ja treeni tulee tehtyä huonollakin ilmalla, kun siitä on etukäteen sovittu. Itse pääsen kyllä lenkille yksin sateellakin, mutta se on usean vuoden harjoittelun tulosta.

On toki myös ihmisiä, jotka haluavat aina liikkua ryhmässä eli sinun pitää löytää oma tapasi liikkua. Alkuun kannattaa ainakin lähteä ryhmässä tai vähintäänkin kaverin kanssa. Artikkelin mukaan naiset hakeutuvat ryhmään useammin, kuin miehet. Oman kokemukseni mukaan ryhmä on yhtä tärkeä myös miehille. Lenkillä minua tulee yhtä lailla vastaan juoksevia miesporukoita.

Mikä sitten on ryhmän vetovoima? Mukavan porukan lisäksi esimerkiksi erilaiset kovempivauhtiset vedot tulevat tehtyä helpommin. Ryhmässä on helpompi tehdä ohjelmassa oleva treeni, eikä tavoitematkasta tai vauhdista tingitä. Yksin ehkä helpommin tulee hidastettua vauhtia kovan vedon aikana. Isossa porukassa tulee todennäköisemmin haastaneensa itsensä juoksemaan kovempaa.

Hyvän juoksukoulun etu on myös se, että asiantunteva ohjaaja tekee juuri sinulle oikean tasoisen ohjelman. Juoksukoulussa opetetaan perustekniikoita ja saat todennäköisesti jonkinlaisen suunnitelman myös ryhmän ulkopuoliseen harjoitteluun. Hyvässä juoksukoulussa huomioidaan myös lihaskuntoharjoittelu ja palautuminen. Kannattaa varmistaa juoksukoulun vetäjän tausta, jotta saa varmasti hyvää ohjausta.

Yksilöllinen ohjelma maksaa usein enemmän, mutta saat parempaa palvelua. Halvemman juoksukoulun löydät esimerkiksi erilaisista seuroista. Aloittelevan innostus kuitenkin usein kariutuu ilman sopivaa ohjelmaa. Monen harjoittelu kaatuu liian monimutkaisiin ja haasteellisiin ohjelmiin. Ohjelmassa tulee huomioida jokaisen lähtötaso. Mikäli maksat juoksukoulusta vähän enemmän, varmista, että lähtötasosi ja tavoitteesi huomioidaan ohjelman luomisessa.

Juokseminen on halpa ja helppo harrastus. Juosta voi missä vain ja milloin vain. Alussa kuitenkin saattaa olla järkevää hieman maksaa oikeista opeista. Tällä lailla rasitusvammojen riski vähenee ja voit aloittaa harjoittelun turvallisemmin. Jos olet jo monta kertaa päättänyt aloittaa säännöllisen juoksemisen, tarvitset todennäköisesti valmentajan tai ryhmän tuen. Toki hyödyt tyhmästä myös silloin, kun haluat asettaa jonkin hieman korkeamman tavoitteen tai juosta nopeammin.

Aina voi tietenkin itse opiskella asiaa. Itse maksoin koulutuksestani monta tuhatta euroa PT-koulutuksen muodossa. Koulutuksen kautta vasta opin harjoittelemaan järkevämmin yli kymmenen vuoden puuhastelun jälkeen. Treenasin liian kovaa ja aina samalla lailla. Ei siis ollut ihme, etten kehittynyt.

Koulutuksen myötä aloin systemaattisesti tekemään treenin oikeilla sykealueilla ja huomioin palautumisen. Lisäsin myös säännöllisen kuntosaliharjoittelun ohjelmaani. Järkevämmän harjoittelun kautta sain yli puoli tuntia pois Marathon ajasta ja puolikkaaltakin yli 15 minuuttia.

Jos mieheltäni kysytään, juoksukoulu on hyvin halpa investointi omaan harjoitteluun.

Liikunta blogit

PUOLIMATKAN KISA TAHKOLLA 2017

Kesällä 2017 olin myös toisessa puolimatkan kisassa. Koska Joroisilla tuli pettymys juoksussa, halusin ehjän suorituksen samana kesänä. Olinhan treenannut mielestäni hyvin. Suurin syy oli kuitenkin seuraavaan kauteen mennessä tuleva leikkaus. Skeptisenä leikkaussalihoitajana ajattelin, että juoksu saattaa komplikaatioiden takia jäädä leikkauspöydälle. Siitä en toki edelleenkään vielä tiedä, koska tätä kirjoittaessani leikkauksesta on kulunut vajaa kolme kuukautta ja vasta opettelen taas uudelleen kävelemään.

Tahko valikoitui kisapaikaksi, koska se oli ainut kisa, joka sopi kalenteriini. Olisin halunnut osallistua Turun kisaan, mutta olimme mieheni kanssa menossa Budapestiin sinä kisaviikonloppuna. Muutama kaverini oli menossa Turkuun, joten sinne olisi ollut kiva mennä. Tiesin myös, että useampi anestesialääkäri töistäni oli menossa Tahkon kisaan ja ehkä siksikin Turku olisi voittanut. Enhän yleensä omista jutuistani juuri siellä huudellut.

Tiesin myös Tahkon pyöräilyn olevan paljon mäkisempi, kuin esimerkiksi Turussa. Olin ollut Tahkolla Staminan leirillä joskus ja pyöräillyt reitillä, joten tiesin sen jyrkistä mäistä. Toki Kangasalalaisena olen tottunut mäkiin. Mäet kuitenkin tietysti syövät vauhtia, joten pyöräilyjen aikoja ei esimerkiksi Joroisten kisan kanssa voinut vertailla keskenään. Turussa taas pyöräosuus tehtiin moottoritiellä ja muuten tasaisessa maastossa. Jouduin siis osallistumaan kisaan yksin. Valmistautuminen on aina kaverin kanssa mukavampaa, mutta kisa kuitenkin käydään yksin.IMG_0944

No valinta tehtiin aikataulujen mukaan. Positiivista oli, että sain ostettua ystävältäni halvemmalla osallistumisoikeuden. Hän ei valitettavasti itse päässyt osallistumaan polvivammansa vuoksi. Paikan päällä oli onneksi myös tuttuja. Jotain hyvää muutaman vuoden harrastuksesta oli. Triathlon piireissä etenkin kisa olosuhteissa ennen on helppo tutustua ja muutaman kerran tuttavuudetkin muuttuvat kavereiksi. Se on yksi lajin mahtava puoli.

Kisaan lähdettiin siis oman perheen voimin. Joroisten kisan jälkeen mies ymmärsi pettymykseni. Hän lupasi onneksi lähteä mukaan kisareissuun, joten minun ei tarvinnut ajaa suhteellisen pitkää matkaa yksin. Kisan jälkeen paluumatka olisi tuntunut vieläkin pidemmältä. Enkä olisi varmastikaan yöpynyt yksin kahta yötä kisapaikalla.

Kisainfossa kävin tällä kertaa yksin. Olimme perillä aika täpärällä, joten menin sinne autolla. Muu perhe tuli kävellen perässä ja otti sitten auton, jotta pääsin hieman kävelemään kisapaikalla. Kävin tsekkaamassa uinnin starttipaikan. Sieltä näki jonkin verran myös uintireittiä. Olimme majoittuneet nii, että uinnin maalin näki suoraan terassilta. Myös kuulutukset kuuluivat huoneeseemme.

Heräsin aamulla täysmatkan kuulutuksiin. He taisivat startata muutamaa tuntia ennen meitä. Söin aamupalaa ja kävin jossain vaiheessa ulkona katsomassa maaliin tulijoita. Samalla oma kisajännityksenikin heräili. Kun täyden matkan kisailijat olivat kaikki uintiosuuden päättäneet, sain minäkin viedä oman pyöräni ja pussukkani vaihtoalueelle. Sinne ei siis ollut pitkä matka ja myös juoksun vaihto oli samassa paikassa.

Saatuani vaihtopaikat järjestykseen, lähdin huoneistoon vaihtamaan kisakamppeita. Uinnin startti oli myös lähellä, joten matkaan ei tarvinnut lähteä kovin ajoissa. Halusin kuitenkin olla hyvissä ajoin paikalla, että ehtisin kastautumaan ja uimaan pienen lenkin. Sillä reissulla tapasin työkaverini siskon, johon olin tutustunut Tahkon leirillä. Vaihdoimme kuulumisia ja tsemppasimme toisiamme kisaan.

Ennen lähtöä tapasin myös isäni pitkäaikaisen ystävän, joka oli meidän hyvä perhetuttu. Olimme pitkästä aikaa tavanneet myös Joroisilla hänet ja hänen vaimonsa. Oli mukava taas tavata ja heiltä sain nyt tälläkin kertaa kannustuksia kisan aikana, jotka tulivat taas todella tarpeeseen niin kuin saat jatkossa lukeakin. Totta kai tiesin myös perheeni olevan reitin varrella. Tällä kertaa tiesin näkeväni heitä tuolla huoneistomme lähettyvillä.

Uinnin startissa satoi vettä. Siinä lajissa sillä ei ollut väliä. Luvassa oli kuitenkin sateinen päivä ja etenkin pyöräily märällä asfaltilla pelotti. Sitä kuitenkin oli edessä tuo koko 90 kilometriä. Uinti meni samaan aikaan ja yhtä helposti, kuin Joroisillakin. Vaihtoon tulin siis hyvillä mielin.

Pyöräilyn vaihto sujui suhteellisen hyvin. Pyöräilyyn lähtiessä en meinannut heti saada jalkoja kiinni polkimiin, koska ne olivat sateesta märät. Vaihdossa tuntui lämpimältä ja lähdin matkaan pelkällä kisapuvulla. Se osoittautui pian vääräksi valinnaksi, sillä alkoi sataa ihan kaatamalla.

Vettä tuli välillä kuin suihkusta. Suomen elokuussa lämpötila oli varmaan noin 15 astetta, joten oli kylmä noissa varusteissa. Välillä en tuntenut jalkojani enkä käsiäni kylmyyden vuoksi. Tuntui, että jalat olivat tunnottomat pökkelöt.

Nuo mäet ja kolmen juomapullon maahan pudottaminen söi voimia. Pullot olivat vedestä niin liukkaita, että kolmannen tiputtamisen jälkeen niistä alkoi pitämään tarkemmin huolta. Tiputtamisten ja kylmyyden seurauksena join liian vähän nestettä. Myös energiaa tuli nautittua alle suunnitelman pyöräilyn aikana. Energian nauttimisessa pelkäsin, että mahani taas reagoisi ja juoksu kaatuisi bajamajareissuihin samalla lailla kuin Joroisilla.

Pyöräilin kuitenkin aikaan 3.08.17 eli melkein vartin pidempään kuin Joroisilla. Syytän siitä kyllä reittiä ja vesisadetta. Välillä oli vaikea psyykata itseä jatkamaan. Väkisin kävi mielessä, että tämä on hullun hommaa. Maksan siitä, että saan rääkätä itseäni polkemalla rankkasateessa jyrkkiä ylämäkiä. Päätin matkalla, että jos joskus osallistuisin täyden matkan kisaan, se tapahtuisi jossain lämpimässä. Tulisi sade edes lämpimänä niskaan kisan aikana.

Noissa fiiliksissä lähdin juoksemaan. Vaihdossa kävin taas vessassa. Tällä kertaa vain pikkuhädällä, jotain oli siis tullut kuitenkin juotuakin. Olihan startista jo neljä tuntia aikaa. Juoksuun lähtiessä aurinko alkoi taas paistaa. Juuri, kuin sitä vähiten toivoi loppumatkan huonon juomisen vuoksi.

Juoksu lähti kulkemaan ihan hyvin. Jo siinä vaiheessa tiesin, että kuuden tunnin alitus taitaa jäädä täälläkin haaveeksi. Juosta olisi pitänyt reilusti alle kahden tunnin ja jossain vaiheessa huono tankkaus pyöräilyn aikana alkoi painaa. Myös edellisestä kisasta oli vasta kolme viikkoa ja edellisenä lauantaina oli tullut tehtyä 80 kilometrin pyörälenkki. Tuon jälkimmäisen olisin näin jälkikäteen tehnyt lyhempänä, mutta jälkiviisaus on aina helppoa.

Juoksu siis alkoi painaa. Onneksi löysin aika lailla alkuvaiheessa itselleni kaverin. Juoksimme melkein koko juoksun aina maaliin saakka yhdessä toisiamme tsempaten. Etenkin loppumatkasta hän oli se joka psyykkasi minut maaliin. Yksin olisin varmasti hidastanut vauhtia.

En enää juoksun aikana uskaltanut ottaa energiaa sillä mahani tuntui oudolta ja kaikki ällötti. Otin muutaman geelin ja join pelkkä vettä vatsavaivojen pelossa. Jälkiviisaana minun olisi kannattanut juoda urheilujuomaakin tai jotain muuta energiapitoista. Maaliin tultiin ajalla 6.07.58 eli minuutin nopeammin, kuin Joroisilla.  Kuten kuvista näkyy, askel alkoi painaa ja energiat olivat maalissa ihan nollissa.

Tästä reissusta opin taas uusia asioita. Tässä niistä muutamia. Älä heitä juomapulloja maahan. Tarvitset jokaisen huikan. Käytä pyöräily energian tankkaamiseen, se takaa voimat paremmin maalin asti. Maha todennäköisesti kestää energiat, kun otat ne suunnitelman mukaan. Älä pelkää vatsavaivoja, vaan luota, että olet harjoitellut senkin asian. Laita pyöräilyyn tarpeeksi vaatetta, vaikka vaihdossa olisikin lämmin. On mukavampi hikoilla, kuin palella.IMG_0946

No opittavaa taas löytyi. Toisaalta ei pääse kyllästymään. Laji tuo siis aina uusia ja uusia haasteita. Yhden voitat, seuraavassa kisassa mokaat jossain toisessa kohtaa. Toivottavasti pääsen vielä joskus yrittämään uudelleen, vaikka tämä olikin se hakemani yhtenäinen suoritus.

Viereinen kuva otettu maalissa. Naamasta näkee, että kaikki pistettiin peliin.