Triathlon

Triathlon kesä 2018

Ennen seuraavan kauden alkua, pitää muistella vielä viime kesää. Mikäli olet lukenut kirjoituksiani aiemmin, tiedätkin jo entuudestaan, että jalkani leikattiin lokakuussa 2017. Sen takia minulla oli puolen vuoden juoksukielto eli se kesti huhtikuuhun asti. Sen vuoksi en suunnitellut tekeväni mitään erityistä kisaa kesän aikana.

Päätimme perustaa kesällä triathlon seuran Kangasalle ja sen vuoksi olin heinäkuussa Kangasala triathlonissa jakamassa flyereita uuden seuran toiminnasta. Sain mahdollisuuden osallistua kisaan ja päätin osallistua kunto matkalle. Olinhan kuitenkin käynyt vesijuoksemassa ja pyöräilemässä. Uintia olin treenannut myös ja käynyt salilla ahkerasti. Muutaman juoksulenkinkin olin jo kiellon jälkeen tehnyt, joten olin valmis viivalle.IMG_2948 (002)

Sinne sitten lähdin vähin odotuksin. Uinti sujui omaan tahtiin eli hitaasti. Pyöräilyyn lähdin kuitenkin ihan ok paikalta. Miehiä oli toki jo mennyt paljonkin, mutta naisia oli rantautunut vähemmän. Pyörä kulki hyvin ja ohittelin suoralla muutamia edellä menijöitä. Vaihtoon tulin siis paremmissa asemissa.

Vaihdot sujuivat ilman hässäkkää ja juoksuun lähdin kokeilemaan mitä jalka tuumaa vähän vauhdikkaammasta menosta. Juoksu tuntui hyvältä ja vauhti oli minulle hyvää. Vähän alle 5 minuutin kilometrejä. Matkaa oli siis vain muutama kilometri. Ohittelin nuorempia juoksijoita. Teki mieli huutaa heille, että ette voi hävitä yli 40 vuotiaalle kolmen lapsen äidille, joka ei ole saanut juosta puoleen vuoteen.

Pidin kuitenkin suuni kiinni ja saavuin maaliin toisena naisena oman sarjani ykkösenä! Ne ovat ensimmäiset triathlon kisat, jotka olen voittanut. Ehkä myös viimeiset. Sain kuitenkin rohkeutta osallistua myös muihin kisoihin.IMG_2953 (002)

Heti perään oli kisa joroisilla. Siellä oli lastenkisa ja olimme ilmoittaneet  sinne myös nuorimman tyttäremme. Varasin itselleni paikan pikakisasta. Siellä sitten kisailimme ensimmäistä kertaa äiti ja tytär.

Lasten kisa oli ensin eli kisainfon jälkeen pakkasimme molemmat pussukkamme ja pyöräilimme uinnin lähtöön. Jätimme pyörät vaihtopaikalle ja menimme rantaan odottamaan lasten lähtöä.

Tyttäreni uinti meni hyvin ja hän nousi vedestä ensimmäisten joukossa. Autoin häntä vaihdossa ja huomasin, että lenkkarit puuttuivat pussista. Olin pakannut pussit samalla lailla, kuin omani. Tytöllämme ei tietenkään ollut pyöräilyyn omia kenkiä.  Tämän vuoksi vaihto hetken venyi, kun kannustin tyttöämme lähtemään pyöräilemään paljain jaloin.

Onneksi tuossa ylämäessä oli osittain mattoa ja minä sain työntää pyörän tytön puolesta. Maton avulla tuo pyörään lähtö sujui aika inhimillisesti. Tyttäreni polkimissa oli kuitenkin tuollaiset terävät sahalaitaiset reunat.

Hän lähti kuitenkin polkemaan ilman kenkiä. Tsemppasin häntä, että isä on juoksun vaihdossa ja lenkkarit löytyvät sieltä. Ainakin toivoin niiden olevan siellä. Minulla ei ollut enää puhelinta. Sain kuitenkin soitettua yhden naisen puhelimesta miehelleni tilannetietoja.

Jäin odottamaan oman kisan alkua, mutta huomasinjossain vaiheessa, että omat uimalasinikin puuttuivat. Lähdin siis polkemaan takasin kohti maalialuetta hakemaan laseja.

Ehdin juuri lasten maaliin tuloon. Ehdin nähdä juuri ja juuri tyttäreni maaliin tulon. Tyttäreni oli hienosti hopealla ekoissa triathlon kisoissaan vaikeuksista huolimatta! Sitkeä tyttö!IMG_2970 (002)

Sain uimalasit ja näin tyttäreni bodiumilla palkintojen jaossa ja lähdin polkemaan omaa kisaa varten taas Valvatukselle. Hyvä alkulämpö oli siis 12 km pyöräilyä. Olin kuitenkin ihan hyvissä ajoin rannassa.

Märkäpukua ei saanut käyttää lämpöisen veden vuoksi ja se vähän jännitti. En ollut uinut avovedessä ilman märkäpukua koko kesänä. Sen lisäksi oli yhteislähtö.

Tuo uinti oli kuin tehosekoittimessa. Tulo kättä ja jalkaa edestä ja takaa koko matkan ajan. Uinti sujui kuitenkin taas ihan omalla tasolla. Pyörän selkään päästessä tuntui, että pyörä kulki hyvin. Keskari oli 40 km/h molemmin puolin eli minulle hyvää vauhtia. Polkeminen tuntui hyvältä ja olin hyvällä tuulella.

5 km ennen maalia pyörä alkoi heittelehtiä ja totesin, että takarengas on ihan tyhjä. Rengas oli siis rikki. Pysähdyin kysymään yhdeltä toimitsijalta, että voiko tyhjällä renkaalla ajaa loppuun. Olen vaihtanut sisäkumin muutaman kerran, mutta siihen kuluu niin kauan aikaa, ettei sitä kannattanut tuollaisessa pikakisassa tehdä.IMG_2974 (002)

Jatkoin sitten loppumatkan pelkällä vanteella. Pyörä tärisi niin pahasti, että vauhti ei enää päätä huimannut. Pysähtymisen ja vauhdin hiipumisen seurauksena väkeä meni ohi ja otti päähän. Se kuitenkin siivitti vähän juoksua ja se kulki hyvin. Lopputuloksessa ei ole paljoa kerrottavaa, mutta tulipahan taas kokemusta tällaisistakin ongelmista.

Näiden kokemusten jälkeen päätin vielä mennä kuitenkin Turkuun puolimatkalle. Ajattelin, ettei se haittaa, vaikka juoksu menisikin kävelyksi. olin kuitenkin pyöräillyt paljon mm. Pirkan pyöräilyn. Yksi seurakaverini oli sinne menossa ja päätin lähteä mukaan. Olihan se vasta loppukesästä ja oli vielä vähän aikaa kohentaa juoksukuntoa.

Koko kesä oli lämmin ja aurinkoinen. Kisa-aamuna heräsimme kuitenkin rankkasateeseen. Sateen myötä ilmakin tuntui viileältä. Lähdimme pyörien kanssa kisapaikalle kaatosateessa. Ensimmäisen kerran tuli sellainen olo, etten halua startata koko kisaa. Ajattelin liukkaita teitä pyöräilyssä ja alkoi ahdistamaan ajatus 90 kilometrin pyöräilystä. Olen arka pyöräilijä ja liukas tie pelotti. Myös edellisen kesät Tahkon kisan kylmyys muistui kirkkaana mieleeni.

Kisapaikan tunnelma kohensi kuitenkin mieltäni. Sade lakkasi myös jossain vaiheessa ennen starttia ja märkäpuku päällä se tietysti ei muutenkaan haitannut. Tuo Aurajoen likaisuus hieman inhotti. Kävimme pienellä alkuveryttelyllä vedessä ja asetuimme keskivaiheille uinnin lähtöjonossa.

Startti oli rolling start eli veteen hyppäsi aina muutama kerrallaan. Uinti sujui hyvin, mutta hitaasti. Vaihtoon tulin ajassa 49:22 eli hitain puolikkaan uinti ikinä. Märkkärin sain hyvin alajan ja yhdessä haravoimme koko vaihtopaikan läpi. Lopulta toimitsija löysi pussini alueen toiselta reunalta. Pussini olin kuitenkin jättänyt ihan alueen keskelle eli joku oli sen siirtänyt väärään paikkaan. Vähän otti päähän tuo pussin metsästäminen.

Aikaa tähän meni reilu viisi minuuttia, mutta se tuntui iäisyydeltä. Teki mieli heittää muidenkin kamat pitkin vaihtoaluetta. Hyvä kanssakilpailija: ÄLÄ VIE TOISEN VAIHTOPUSSIA TOISEEN PAIKKAAN! Jos otat väärän pussin, anna se toimitsijoille. He voivat viedä pussin oikeaan paikkaan takaisin. Tuskin itse haluaisit saman kohtalon.

No pääsin kuitenkin matkaan. Pyörä sujui suht hyvin. Moottoritein huonoja puolia oli se, että toiseen suuntaan oli aina vastatuuli ja silloin pyörä ei kulkenut mihinkään myötätuuliosuuden jälkeen. Myös tuo vastatuuli samaa reittiä toistamiseen tuntui vievän ikuisuuden. Jotenkin esimerkiksi Joroisten reitti tuntui lyhyemmältä ja psykologisesti helpommalta. Aikaa kului kuitenkin alle kolme tuntia ja olin tyytyväinen.

Sitten oli vielä juoksu. Viime kesän mahavaivojen takia en uskaltanut tänä vuonna hirveästi ottaa energiaa ja se meinasi kostautua juoksun aikana. Alussa meinasin lähteä liian kovaa. Näin kuitenkin heti alkumatkasta Panun ja lähdimme yhdessä juoksemaan. Panu katsoi kellosta kilometriaikoja ja piti vauhdin tasaisena. Jossain vaiheessa tuntui, että olisi voinut lujempaakin mennä.

Vauhti oli kuitenkin hyvä ja ehkä vauhdin ja energian oton vähöisyyden vuoksi loppumatkasta meinasi tulla noutaja. Viimeisen viiden kilometrin aikana minun oli pakko pysähtyä juomaan. Vaikka juomapisteitä oli hyvin, oli yhdessä kohtaa niiden väli minulle liian pitkä. En ollut uskaltanut juoda edellisillä tarpeeksi ja oli pakko pysähtyä tankkaamaan nestettä ja energiaa.

Sanoin Panulle, että hän voi jatkaa matkaa. Itse jäin juomaan hetkeksi ja otin myös vähän energiaa ja kävelin hetken ennen kuin jatkoin juoksua. Onneksi tuo tankkaus auttoi ja sain taas juoksurytmistä kiinni.IMG_2989 (002)

Meillä molemmilla oli Panun kanssa tavoitteena alittaa kuusi tuntia. Itse olin jo hieman heittänyt hanskat tiskiin huonon uinnin ja vaihdon takia. Ajattelin, että tuo eväshetki oli viimeinen niitti tuolle toiveelle.

Pääsin maaliin ja näin kaverini. Lähdimme etsimään minullekin kuivia vaatteita. Siellä oli myös puhelimeni. Siellä odotti aikani, joka oli 5:57:27. Olin päässyt alle kuuden tunnin! Mahtava triathlonkesä siis kaikista ongelmista huolimatta!

 

Triathlon

PUOLIMATKAN KISA TAHKOLLA 2017

Kesällä 2017 olin myös toisessa puolimatkan kisassa. Koska Joroisilla tuli pettymys juoksussa, halusin ehjän suorituksen samana kesänä. Olinhan treenannut mielestäni hyvin. Suurin syy oli kuitenkin seuraavaan kauteen mennessä tuleva leikkaus. Skeptisenä leikkaussalihoitajana ajattelin, että juoksu saattaa komplikaatioiden takia jäädä leikkauspöydälle. Siitä en toki edelleenkään vielä tiedä, koska tätä kirjoittaessani leikkauksesta on kulunut vajaa kolme kuukautta ja vasta opettelen taas uudelleen kävelemään.

Tahko valikoitui kisapaikaksi, koska se oli ainut kisa, joka sopi kalenteriini. Olisin halunnut osallistua Turun kisaan, mutta olimme mieheni kanssa menossa Budapestiin sinä kisaviikonloppuna. Muutama kaverini oli menossa Turkuun, joten sinne olisi ollut kiva mennä. Tiesin myös, että useampi anestesialääkäri töistäni oli menossa Tahkon kisaan ja ehkä siksikin Turku olisi voittanut. Enhän yleensä omista jutuistani juuri siellä huudellut.

Tiesin myös Tahkon pyöräilyn olevan paljon mäkisempi, kuin esimerkiksi Turussa. Olin ollut Tahkolla Staminan leirillä joskus ja pyöräillyt reitillä, joten tiesin sen jyrkistä mäistä. Toki Kangasalalaisena olen tottunut mäkiin. Mäet kuitenkin tietysti syövät vauhtia, joten pyöräilyjen aikoja ei esimerkiksi Joroisten kisan kanssa voinut vertailla keskenään. Turussa taas pyöräosuus tehtiin moottoritiellä ja muuten tasaisessa maastossa. Jouduin siis osallistumaan kisaan yksin. Valmistautuminen on aina kaverin kanssa mukavampaa, mutta kisa kuitenkin käydään yksin.IMG_0944

No valinta tehtiin aikataulujen mukaan. Positiivista oli, että sain ostettua ystävältäni halvemmalla osallistumisoikeuden. Hän ei valitettavasti itse päässyt osallistumaan polvivammansa vuoksi. Paikan päällä oli onneksi myös tuttuja. Jotain hyvää muutaman vuoden harrastuksesta oli. Triathlon piireissä etenkin kisa olosuhteissa ennen on helppo tutustua ja muutaman kerran tuttavuudetkin muuttuvat kavereiksi. Se on yksi lajin mahtava puoli.

Kisaan lähdettiin siis oman perheen voimin. Joroisten kisan jälkeen mies ymmärsi pettymykseni. Hän lupasi onneksi lähteä mukaan kisareissuun, joten minun ei tarvinnut ajaa suhteellisen pitkää matkaa yksin. Kisan jälkeen paluumatka olisi tuntunut vieläkin pidemmältä. Enkä olisi varmastikaan yöpynyt yksin kahta yötä kisapaikalla.

Kisainfossa kävin tällä kertaa yksin. Olimme perillä aika täpärällä, joten menin sinne autolla. Muu perhe tuli kävellen perässä ja otti sitten auton, jotta pääsin hieman kävelemään kisapaikalla. Kävin tsekkaamassa uinnin starttipaikan. Sieltä näki jonkin verran myös uintireittiä. Olimme majoittuneet nii, että uinnin maalin näki suoraan terassilta. Myös kuulutukset kuuluivat huoneeseemme.

Heräsin aamulla täysmatkan kuulutuksiin. He taisivat startata muutamaa tuntia ennen meitä. Söin aamupalaa ja kävin jossain vaiheessa ulkona katsomassa maaliin tulijoita. Samalla oma kisajännityksenikin heräili. Kun täyden matkan kisailijat olivat kaikki uintiosuuden päättäneet, sain minäkin viedä oman pyöräni ja pussukkani vaihtoalueelle. Sinne ei siis ollut pitkä matka ja myös juoksun vaihto oli samassa paikassa.

Saatuani vaihtopaikat järjestykseen, lähdin huoneistoon vaihtamaan kisakamppeita. Uinnin startti oli myös lähellä, joten matkaan ei tarvinnut lähteä kovin ajoissa. Halusin kuitenkin olla hyvissä ajoin paikalla, että ehtisin kastautumaan ja uimaan pienen lenkin. Sillä reissulla tapasin työkaverini siskon, johon olin tutustunut Tahkon leirillä. Vaihdoimme kuulumisia ja tsemppasimme toisiamme kisaan.

Ennen lähtöä tapasin myös isäni pitkäaikaisen ystävän, joka oli meidän hyvä perhetuttu. Olimme pitkästä aikaa tavanneet myös Joroisilla hänet ja hänen vaimonsa. Oli mukava taas tavata ja heiltä sain nyt tälläkin kertaa kannustuksia kisan aikana, jotka tulivat taas todella tarpeeseen niin kuin saat jatkossa lukeakin. Totta kai tiesin myös perheeni olevan reitin varrella. Tällä kertaa tiesin näkeväni heitä tuolla huoneistomme lähettyvillä.

Uinnin startissa satoi vettä. Siinä lajissa sillä ei ollut väliä. Luvassa oli kuitenkin sateinen päivä ja etenkin pyöräily märällä asfaltilla pelotti. Sitä kuitenkin oli edessä tuo koko 90 kilometriä. Uinti meni samaan aikaan ja yhtä helposti, kuin Joroisillakin. Vaihtoon tulin siis hyvillä mielin.

Pyöräilyn vaihto sujui suhteellisen hyvin. Pyöräilyyn lähtiessä en meinannut heti saada jalkoja kiinni polkimiin, koska ne olivat sateesta märät. Vaihdossa tuntui lämpimältä ja lähdin matkaan pelkällä kisapuvulla. Se osoittautui pian vääräksi valinnaksi, sillä alkoi sataa ihan kaatamalla.

Vettä tuli välillä kuin suihkusta. Suomen elokuussa lämpötila oli varmaan noin 15 astetta, joten oli kylmä noissa varusteissa. Välillä en tuntenut jalkojani enkä käsiäni kylmyyden vuoksi. Tuntui, että jalat olivat tunnottomat pökkelöt.

Nuo mäet ja kolmen juomapullon maahan pudottaminen söi voimia. Pullot olivat vedestä niin liukkaita, että kolmannen tiputtamisen jälkeen niistä alkoi pitämään tarkemmin huolta. Tiputtamisten ja kylmyyden seurauksena join liian vähän nestettä. Myös energiaa tuli nautittua alle suunnitelman pyöräilyn aikana. Energian nauttimisessa pelkäsin, että mahani taas reagoisi ja juoksu kaatuisi bajamajareissuihin samalla lailla kuin Joroisilla.

Pyöräilin kuitenkin aikaan 3.08.17 eli melkein vartin pidempään kuin Joroisilla. Syytän siitä kyllä reittiä ja vesisadetta. Välillä oli vaikea psyykata itseä jatkamaan. Väkisin kävi mielessä, että tämä on hullun hommaa. Maksan siitä, että saan rääkätä itseäni polkemalla rankkasateessa jyrkkiä ylämäkiä. Päätin matkalla, että jos joskus osallistuisin täyden matkan kisaan, se tapahtuisi jossain lämpimässä. Tulisi sade edes lämpimänä niskaan kisan aikana.

Noissa fiiliksissä lähdin juoksemaan. Vaihdossa kävin taas vessassa. Tällä kertaa vain pikkuhädällä, jotain oli siis tullut kuitenkin juotuakin. Olihan startista jo neljä tuntia aikaa. Juoksuun lähtiessä aurinko alkoi taas paistaa. Juuri, kuin sitä vähiten toivoi loppumatkan huonon juomisen vuoksi.

Juoksu lähti kulkemaan ihan hyvin. Jo siinä vaiheessa tiesin, että kuuden tunnin alitus taitaa jäädä täälläkin haaveeksi. Juosta olisi pitänyt reilusti alle kahden tunnin ja jossain vaiheessa huono tankkaus pyöräilyn aikana alkoi painaa. Myös edellisestä kisasta oli vasta kolme viikkoa ja edellisenä lauantaina oli tullut tehtyä 80 kilometrin pyörälenkki. Tuon jälkimmäisen olisin näin jälkikäteen tehnyt lyhempänä, mutta jälkiviisaus on aina helppoa.

Juoksu siis alkoi painaa. Onneksi löysin aika lailla alkuvaiheessa itselleni kaverin. Juoksimme melkein koko juoksun aina maaliin saakka yhdessä toisiamme tsempaten. Etenkin loppumatkasta hän oli se joka psyykkasi minut maaliin. Yksin olisin varmasti hidastanut vauhtia.

En enää juoksun aikana uskaltanut ottaa energiaa sillä mahani tuntui oudolta ja kaikki ällötti. Otin muutaman geelin ja join pelkkä vettä vatsavaivojen pelossa. Jälkiviisaana minun olisi kannattanut juoda urheilujuomaakin tai jotain muuta energiapitoista. Maaliin tultiin ajalla 6.07.58 eli minuutin nopeammin, kuin Joroisilla.  Kuten kuvista näkyy, askel alkoi painaa ja energiat olivat maalissa ihan nollissa.

Tästä reissusta opin taas uusia asioita. Tässä niistä muutamia. Älä heitä juomapulloja maahan. Tarvitset jokaisen huikan. Käytä pyöräily energian tankkaamiseen, se takaa voimat paremmin maalin asti. Maha todennäköisesti kestää energiat, kun otat ne suunnitelman mukaan. Älä pelkää vatsavaivoja, vaan luota, että olet harjoitellut senkin asian. Laita pyöräilyyn tarpeeksi vaatetta, vaikka vaihdossa olisikin lämmin. On mukavampi hikoilla, kuin palella.IMG_0946

No opittavaa taas löytyi. Toisaalta ei pääse kyllästymään. Laji tuo siis aina uusia ja uusia haasteita. Yhden voitat, seuraavassa kisassa mokaat jossain toisessa kohtaa. Toivottavasti pääsen vielä joskus yrittämään uudelleen, vaikka tämä olikin se hakemani yhtenäinen suoritus.

Viereinen kuva otettu maalissa. Naamasta näkee, että kaikki pistettiin peliin.

 

 

Triathlon

ENSIMMÄISET SPRINTTIKISAT

Seuraava tavoitteeni oli triathlonin sprinttikisat. Siinä uidaan 750 metriä, pyöräillään 20 kilometriä ja juostaan 5 kilometriä. Tuokin uintimatka avovedessä vaati minulta paljon harjoittelua. Olin käynyt muutamia kurssejaKoin kuitenkin, että kehittyäkseni minun tarvitsee saada säännöllistä tekniikkaharjoitusta. Sen vuoksi etsin itselleni sopivaa triathlon seuraa.

Laitoin sähköpostia muutamiin seuroihin. Ensimmäisenä minulle vastasi Marko Selin Triathlon Team 226 valmentaja. Tiesin ystäväni kautta, että heillä on aktiivinen seura. Ainut ongelma oli, että seuran treenit pidettiin pääsääntöisesti Nokialla, jonne minulle tuli kilometria matkaa yhteen suuntaan. Jäsenmaksu oli kuitenkin edullinen, joten päätin liittyä seuraan.

Matka kuitenkin hieman rajoittu treeneihin osallistumista ja usein priorisoin uintitreenit ja erilaiset yhdistelmätreenit. Sain kuitenkin hienoja kavereita ja näin muita lajiin hurahtaneita. Vaikka matkan vuoksi ajankäyttö oli tehotonta, sain kuitenkin seuran treeneistä paljon.

Jouduin kuitenkin edelleen treenaamaan paljon myös yksin, koska työssä käyvänä kolmen lapsen äitinä kymmenen tunnin viikottaiset treenit oli vaikea mahduttaa kalenteriin. Etenkin, kuin lapsilla on paljon harrastuksia ja miehelläkin omansa. En vieläkään osannut jättää myöskään jalkapallon pelaamista, vaan edelleen pelasin Kangasalan naisten harrastejoukkueessa. Joten nekin treenit veivät oman aikansa kalenterista. Välillä sai tosissaan sovitella kaikkia menoja kalenterin kanssa.

Kisoiksi valikoitui Vantaa triathlon. Osallistuin sinne kaverini kanssa. Hän oli se, joka minut tämän lajin parin alunperin koukuttikin. Kaverini oli ollut kyseisessä kisassa aiemminkin ja osasi kertoa minulle vähän reitistäkin. Kävimme kisainfossa ja jännitys oli korkealla.

IMG-20160605-WA0006 (2)

Eniten jännitin uintia. Olin treenannut sitä paljon, mutta se edelleen tuntui vaikealta. Valmentajamme sanoi joskus minulle, että jotkut oppivat tekniikan muutamassa kuukaudessa ja toisille menee vuosia. Varmaan arvaat kumpaan porukkaan kuuluin. Iso este tekniikan oppimiselle mielestäni oli korvien välin lisäksi myös olkapäiden huono liikkuvuus. Sen asian kanssa sain myös tehdä töitä.

No takaisin itse kisaa. Jättäydyin uinnin lähdössä taas taka-alalle. Se tuntui hyvältä valinnalta ja sain uittua vapaa-uintia koko matkan. En vielä osannut suunnistaa ja välillä jouduin pysähtymään suunnistamaan. Muuten jaksoin uida hyvin koko matkan. Nousin siis tyytyväisenä vedestä.

Vaihto meni ihan hyvin muutaman kilpailun kokemuksella ja pyöräilyyn lähdin hyvin mielin. En omistanut silloin vielä kunnon kisapukua ja märkkärin alla minulla oli tekninen T-paita ja pyöräilyhousut. Oli Suomen alkukesä, joten keli oli aika viileä eikä vaatetukseni oikein tahtonut kuivua.

Sen seurauksena menomatkalla jalat ja kädet olivat ihan kohmeessa, enkä oikein meinannut lämmetä pyöräilyyn. Reitti meni edestakaisin ja vasta paluumatkalla jalat alkoivat lämmetä. Sen myötä polkeminenkin helpottui. Tällä kertaa allani oli jo maantiepyörä, mutta mitä hienommat triathlon pyörät suhahtelivat iloisesti ohitte. Jos uinti jo hähän sujui, huomasin olevani surkea pyöräilijä.

Vaihtoon tulin hyvissä voimissa. Jalat olivat hyvin lämmenneet ja juoksu tuntui hyvältä. Juoksussa sain paranneltua asemiani, vaikka se ei minulle ollutkaan kisan päätarkoitus. Ihastui sprinttimatkaan. Siinä kaikki lajit voi vetää aika kovilla sykkeilä ja lempilajiini juoksuun jäi vilä hyvin paukkuja.

Kisa oli hyvin järjestelty ja kaikki järjestelyt sujuivat osallistujamäärään nähden sujuvasti. Alkukesän kisapaikaksi se oli hyvä valinta. Järvi oli sopivan pieni, joten vesi ei ollut liian jäätävää. Toki itselleni avovesitreenejä ei ehtinyt montaa tulla alle. Siihen nähden olin erittäin tyytyväinen. Sillä reissulla uintiin meni aikaa 15.57, pyöräilyyn 43.53 ja juoksuun 26.34. Olin tyytyväinen itseeni ja suoritukseeni, vaikka pyörä ei kulkenutkaan. Siitä tuli siis seuraava kehityskohde.

http://www.pt-tiinaekman.fi

 

Liikunta blogit, Triathlon

ENSIMMÄISET OIKEAT TRIATHLON KISAT

Voisin sanoa, että ensimmäiset oikeat triathlon kisat olivat minulle Kangasala triathlon kesällä 2015. En edelleenkään osannut uida, mutta halusin kuitenkin kokeilla toisenkin kerran lajia. Miksi katson nämä kisat ”oikeiksi” kisoiksi on se, että siellä oli jo noin sata muutakin kilpailijaa.

Olin edellisenä päivänä käynyt kilpailun järjestäjän Simo Hillon kanssa uimassa ja hän tarjosi mahdollisuutta käydä tutustumassa kisapakkaan. Olin tietysti halukas mennä tarkistamaan kisapaikan, kuin siihen tarjoutui mahdollisuus. Kävimme läpi kisareitin ja sain hieman itsevarmuutta kisaan.IMG-20160723-WA0008

Kisapaikalla oli jo ammattimaisemmat järjestelyt. Oli oma vaihtopaikka ja pyöräteline. Kävin kisainfossa ja järjestin vaihtopaikkani niin hyvin, kuin pystyi saamillani vinkeillä. Yritin pistää paikan mieleeni. Varusteenani minulla oli tällä kertaa oma maastopyörä, joten tälläkään kertaa välineillä ei brassailtu.

Olin yrittänyt psyykata itseäni yhteislähdön roiskeisiin. Sain vinkin lähteä reunasta ja sitä noudatin. Silti lähdön pärske yllätti minut täysin. Yritin räpiköidä vaparilla, mutta jouduin vaihtamaan rintauintiin. Vapaauintitaitoni oli edelleen surkea, vaikka altaassa jo pystyin hieman sillä tyylillä uimaankin. Avovesi oli kuitenkin eri asia.

Minulla oli jonkinlainen märkäpuku, josta oli enemmänkin haittaa rintauinnissa. Rintauinti ja vasta aallot olivat kohtalokas yhdistelmä. Niiden seurauksena jo alkutaipaleella vedin kunnolla vettä henkeeni. Sen jälkeen hengitykseni sakkasi vielä pahemmin. Olin vetänyt jo alkumetreillä itseni hapoille. Se oli jo sinänsä virhe, koska en ole ikinä pystynyt sen jälkeen uidessa saamaan hengitystä sen jälkeen tasoittumaan kunnolla.

Tuntui, että en saa happea. Koska sisuni ei kuitenkaan antanut myöden nostaa kättä pystyyn keskeytyksen merkiksi, taistelin hitaasti mutta varmasti uinnin loppuun asti. Välillä jouduin kellumaan selälläni ja keräilemään voimia.

Rannalle päästyäni minua pyörrytti ja oloni oli tosi huono. Hengitys ei kulkenut ja jyrkkä ylämäki vaihtoon ei yhtään helpottanut asiaa. Pääsin kuitenkin vaihtoon ja vaihdoin pyörävaatteet ja hyppäsin pyörän kyytiin.

Vielä pyöräilyssä hengitys sakkasi ja tunsin, että kaikki ei ole kunnossa. En kuitenkaan osannut luovuttaa. Raskasta hengitystä ja uupumusta lukuun ottamatta meno oli kuitenkin jonkinlaista. Pääsin jossain vaiheessa taas vaihtopaikalle. Jätin pyörän telineeseen ja lähdin juoksuun. Kenkiä minun ei tarvinnut edes vaihtaa, koska en vieläkään omistanut edes lukkopolkimia.

Hengitys sakkasi myös juoksussa. Minulla ei ole ikinä ollut vastaavanlaista tunnetta kropassa urheilusuorituksen aikana. Vaikka muista lajeista ja niiden yhdistämisestä minulla ei olekaan kokemusta, juoksussa tunnen kroppani varsin hyvin. Tunne ei ollut normaalia väsymystä.

Kone siis sakkasi ihan täysin. Pääsin maaliin tälläkin kertaa, mutta olo senkin jälkeen hengityksen osalta huono. Sain kuitenkin syötyä palauttavan aterian. Se oli ihan hyvää ja ruoka maistui. Täällä kertaa minun gluteenittomuuskin oli huomioitu hyvin ja minulle löytyi samat eväät, kuin muillekin.

Muistan joskus toisella Marathon matkallani luennon kisaan valmistautumisesta. Siellä sanottiin, että siinä lajissa toinen kerta on kaikkein riskialttein. Silloin ihminen jo kuvittelee tietävänsä kaiken lajista ja sen vaatimuksista, eikä osaa olla nöyrä lajia ja matkaa kohtaan. Tämä toteutui nyt kohdallani. Vaikka laji olikin väärä, en osannut silti olla tarpeeksi varovainen lähdössä.

Aspiroin eli veden henkeen ilmeisesti ihan kunnolla vettä, koska edelleen kotona yskin keuhkoista jotain keltaista nestettä. Hengitys tuntui edelleen raskaalta. Minua myös yskitti puhuessa ja pienessäkin liikkeessä. Mietin jossain kohti jopa lääkäriin menoa. Ajattelin keuhkokuumeen riskiä, mutta perussairaanhoitajana en tietenkään mihinkään lähtenyt.

Yskä säilyi muutaman päivän, mutta keltaista nestettä ei enää yskiessä noussut. Eli selvisin pelkällä säikähdyksellä. Tämän tarinan opetus oli kuitenkin se, että vapaauintia tarvitsee opetella, jos meinaa lajin harrastusta jatkaa. Vasta-aallot ja rintauinti yhdessä alun tehosekoittimeen kanssa on huono yhdistelmä huonon uimataidon kanssa, vaikka sisulla tälläkin kertaa maaliin pääsin. Tällä kertaa keskeyttäminen olisi kuitenkin ollut terveellisempi vaihtoehto.

En tämän kokemuksen jälkeen yhtään ihmettele, että suurin osa keskeytyksistä tapahtuu uinnin ensimetreillä. Uinti on edelleen kisamatkojen suhteen tuo rajoittimeni eli voin osallistua uintimatkojeni mukaisiin kisoihin. Eli uimareenit jatkuvat edelleen.

Lajin lopettaminen ei tämänkään kokemuksen jälkeen tuntunut vaihtoehdolta, vaan vaikeudet on tehty voitettavaksi. Niistä jatkoa seuraavissa tarinoissa. Kuvat ovat parin vuoden takaa Kangasala Triathlonista, koska arkistoista ei tuolta vuodelta kuvia löytynyt. Silloin meni jo paljon paremmin. Laijia voi siis harrastaa kaikella tasolla. Rohkeasti mukaa!

http://www.pt-tiinaekman.fi

Liikunta blogit, Triathlon

TRIATHLON HARRASTUKSEN ALKUMETRIT  

WP_000512Jossain vaiheessa ystäväni houkutteli minut aloittelijoiden triathlon kisoihin. Hän itse oli jo käynyt muutamissa kisoissa. Kutsu koski koko meidän perhettä, mutta minä olin ainut jota asia kiinnosti. Jostain syystä omien rajojen testailu oli alkanut kiinnostaa minua kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen. Ensimmäisen Marathoninhan juoksin täyttäessäni 30 vuotta. Täytyyhän sitä rimaa nostaa ja kilpailuhenkisenä yllytyshulluna osallistuin kisaan,

Kuten kuvista näkee, varusteet eivät tässä kisassa olleet häävit. Koska kisa oli Jyväkylässä ja meillä on viisihenkinen perhe, lainasin ystäväni työmatkapyörää kisaan. Triathlonissahan ensin uidaan. Sen jälkeen pyöräillään ja lopuksi juostaan. Kokemusta minulle ei ollut, kuin juoksusta.

Menin siis kisaan ihan kylmiltään. En ikinä ollut edes kokeillut tuollaisia lajivaihtoja. En osannut uida, kuin rintauintia. Pyöräilykokemukseni rajoittui työmatkapyöräilyyn. Juoksu oli ainut laji, jota olin treenannut. Tiesin olevani ihan kohtalaisessa juoksukunnossa, sillä olinhan treenannut juuri noille Marathoneille.

Lähtöviivalla jännitti. En osannut yhtään aavistaa, mitä oli tulossa. Uintiosuuden vedin rintauintia ja se sujui omalla tasolla. Jättäydyin tarkoituksella viimeisten joukkoon, koska toisilla oli kunnon märkäpuvut ja suurin osa ui vapaauintia.

WP_000531

Vedestä noustessa jalat tuntuivat raskaalta. En tainnut edes juurikaan kiirehtiä vaihtoon, eikä sinne ollut pitkä matka. Sitten vaatteiden vaihto ja pyörän selkään. Jaloissa tuntui, että joten on tullut tehtyä. Muut olivat tietysti menneet jo aikoja sitten hienoilla maantiepyörillään. Minä menin omaa tahtia maastopyörälläni. Oli siellä onneksi muutama muukin, enkä tainnut olla ihan viimeinen.

WP_000542

Pyörän jälkeen olisi vielä juoksu. Poljin kuitenkin niin kovaa, kuin pystyin. Juoksuun lähtiessä jalat tuntuivat yllättävän raskailta. Juoksu kuitenkin sujui ihan hyvin ja taisin päästä muutaman ohikin. Se tuntui hyvältä. Maaliin päästyäni tuntui, että olin antanut kaikkeni sillä kertaa. Koen, että se on aina tärkeintä. En kokenut heti mitään ensirakastumista lajiin, mutta ajatus jäi kuitenkin elämään alitajuntaani.