Liikunta blogit, Sinun valintasi Blogit

LEIKKAUKSEN JÄLKEISESTÄ TOIPUMISESTA -LIIKUNTAA JALATTOMANA

Olen aiemmin kirjoittanut toipumisestani jalkateräleikkauksesta ja tässä vielä hieman kuntoutumisesta. Olen aina ollut sitä mieltä, että ortopedisten leikkausten kohdalla potilaalla on suuri rooli itsensä kuntouttamisessa. Leikkauksen jälkeen potilaalle jää vastuu raajan liikelaajuuksien ja lihasten kuntouttamisesta. Lopputulos on siis paljolti myös potilaan omasta kuntouttamisesta kiinni.

Leikkaussalihoitajana tiesin tämän varsin hyvin. Halu päästä taas juoksemaan oli kova ja halusin tehdä kaikkeni, että jalka kuntoutuisi mahdollisimman hyvin ja nopeasti. Sen takia treenasin sitä ahkerasti. Halusin myös minimoida kunnon alenemisen leikkauksen jälkeen. Sen vuoksi kävin heti kipsin poiston jälkeen fysioterapeutilla ja sain häneltä hyviä lihaskuntoharjoitteita toipumiseni tueksi.

Ennen kipsin poistoa kävin jo hyvissä ajoin selvittämässä uimahallin apuvälinevalikoiman. Kangasalan Kuohusta löytyi pyörätuoli, jonka avulla pääsin altaalle. Enhän saanut vielä silloin varata jalalleni. Muista halleista löytyi rollaattori, mutta en sillä jalattomana tehnyt mitään. Ehkä ortoosin pois oton jälkeen voin kokeilla sitäkin.

Pyörätuolin käyttö julkisella paikalla tuntui todella nöyryyttävältä. Sain paljon katseita, mutta myös apua yksin ollessani. Joka kerta hallilla oli joku tuttu, mutta en antanut sen häiritä. Myös yksi vanha työkaverini taisi hieman pelästyäkin minut nähdessään. Myös lapsille olin kiinnosta kohde paitsi omilleni.

Kerran yksi pikkupoika katsoi kerran touhuani tokeissaan ja sanoi: Äiti katso äiti toi sutii. Tarkoitti pyörätuoliani. Eli uimahallin lattian kaadotkin aloin jo jossain vaiheessa oppia. Oli siis paikkoja, joissa tuli vähän kiihdyttää, että pääsi sutimatta liikkeelle.

Teini-ikäisille lapsilleni tilanne oli vähän nolo. Etenkin vanhemmalle tyttärelleni, jonka tarvitsi hakea minulle pyörätuoli ja auttaa pesutiloissa. Hekään eivät kuitenkaan kieltäytyneet lähtemästä mukaani. Nuorin taas tykkäsi pyörätuolin palauttamisesta ja olisi sillä enemmänkin ajellut, jos olisin antanut siihen luvan.

Toinen vaihtoehto päästä veteen oli ottaa kaveri, jota käytin ”kyynärsauvana”. Terveeseen jalkaan laitoin liukuestesukan, jonka avulla minun ei tarvinnut pelätä liukastumista. Tämä oli selkeästi rankempi tapa päästä altaalle, mutta sillä tavoin pääsin triathlon seuran uimatreeneihin. Siellä oli myös ymmärtäväisiä kavereita, jotka tiesivät kuinka tärkeää veteen pääsy minulle oli. Kiitos heille siitä.

Näillä avuin pääsin siis taas treenin makuun. Hallilla kävin viisi kertaa viikossa. Suurimmaksi osaksi vesijuoksemassa, koska koin jäykän nilkkani vain jarruksi vedessä. Kävin ainoastaan seuran tekniikkatreeneissä, koska siellä pysytin kehittymään uimarina. Välillä tein jotain pieniä matkoja pullareilla yksin tai uin parin sadan vedon vesijuoksun päälle.

Vesijuoksulla sain nilkkaani liikettä, ainakin tyttäreni arvion mukaan. Jalka toki kipeytyi reissuista, mutta kipulääkkeet auttoivat siihen vaivaan. Ajattelin, että liike on kuitenkin parempi kuin liikkumattomuus ja hoidin mieluummin kipua lääkkeillä. Kävin parhaimmillaan viisi kertaa viikossa uimahallissa. Niistä ainakin kolme kertaa vesijuoksemassa.

Vesijuoksuun sain onneksi usein jonkun kaverin mukaan. Silloin aika kului paljon mukavammin ja teimme välillä pidemmänkin treenin. Kaikki treenit olivat vähintään tunnin mittaisia. Vesitreenien myötä sain taas nukuttuakin paremmin ja elämä alkoi voittamaan.

Tätä kirjoittaessani odotan perjantaita, jolloin saan astua jalkani päälle ilman tukia. Tänään on tasan kymmenen viikkoa leikkauspäivästä. Vielä minulla on pitkä tie juoksulenkeille, mutta toipuminen on tähän mennessä sujunut aikataulujen mukaan.

Itsestänihän loppu toipuminen ainoastaan on kiinni. Lääkäri on tehnyt työnsä ja nyt on minun vuoroni saada jalka kuntoon fysioterapeuttini avulla. Se on hyvä muistaa kaikkien leikkausten kohdalla. Olen nimittäin huomannut vanhassa työssäni potilaiden ajattelevat oman roolinsa aika passiivisena. Ei ymmärretä, että lopputulos on kiinni kuntoutuksesta, etenkin ortopedisten leikkausten kohdalla. Itse ainakin haluan toimivan jalan ja mahdollisimman nopeasti.

Siitä mitä tämän jälkeen tapahtuu kirjoittelen myöhemmin. Leikkauksen paras anti on myös ollut siinä, että toipuessani olen joutunut miettimään sitä mitä teen isona. Nyt minulla on ollut aikaa sitä oikein kunnolla miettiä. olen päättänyt uskaltautua yrittäjäksi ja irtisanoutua sairasloman loppumisen jälkeen.

Toipilaana minulla on ollut aikaa kirjoittaa esimerkiksi tämäkin tarina ja työstää tuo muukin materiaali nettisivuilleni. Toivottavasti tämä oli hyvä päätös ja toimintani elättää minut jatkossa. Ajattelin kuitenkin, että tälläkin pysähtymisellä oli tarkoitus. Onhan minulla mahdollisuus aina palata vanhaan, jos tämä ei toimi. Käytin kuitenkin mieluummin aikani tähän. Olisinhan voinut käyttää sen myös Netflixiin tai TV:n katseluun. En vain ole katsonut vuosiin TV:tä, joten en osannut innostua siitä nytkään.