Triathlon

Triathlon kesä 2018

Ennen seuraavan kauden alkua, pitää muistella vielä viime kesää. Mikäli olet lukenut kirjoituksiani aiemmin, tiedätkin jo entuudestaan, että jalkani leikattiin lokakuussa 2017. Sen takia minulla oli puolen vuoden juoksukielto eli se kesti huhtikuuhun asti. Sen vuoksi en suunnitellut tekeväni mitään erityistä kisaa kesän aikana.

Päätimme perustaa kesällä triathlon seuran Kangasalle ja sen vuoksi olin heinäkuussa Kangasala triathlonissa jakamassa flyereita uuden seuran toiminnasta. Sain mahdollisuuden osallistua kisaan ja päätin osallistua kunto matkalle. Olinhan kuitenkin käynyt vesijuoksemassa ja pyöräilemässä. Uintia olin treenannut myös ja käynyt salilla ahkerasti. Muutaman juoksulenkinkin olin jo kiellon jälkeen tehnyt, joten olin valmis viivalle.IMG_2948 (002)

Sinne sitten lähdin vähin odotuksin. Uinti sujui omaan tahtiin eli hitaasti. Pyöräilyyn lähdin kuitenkin ihan ok paikalta. Miehiä oli toki jo mennyt paljonkin, mutta naisia oli rantautunut vähemmän. Pyörä kulki hyvin ja ohittelin suoralla muutamia edellä menijöitä. Vaihtoon tulin siis paremmissa asemissa.

Vaihdot sujuivat ilman hässäkkää ja juoksuun lähdin kokeilemaan mitä jalka tuumaa vähän vauhdikkaammasta menosta. Juoksu tuntui hyvältä ja vauhti oli minulle hyvää. Vähän alle 5 minuutin kilometrejä. Matkaa oli siis vain muutama kilometri. Ohittelin nuorempia juoksijoita. Teki mieli huutaa heille, että ette voi hävitä yli 40 vuotiaalle kolmen lapsen äidille, joka ei ole saanut juosta puoleen vuoteen.

Pidin kuitenkin suuni kiinni ja saavuin maaliin toisena naisena oman sarjani ykkösenä! Ne ovat ensimmäiset triathlon kisat, jotka olen voittanut. Ehkä myös viimeiset. Sain kuitenkin rohkeutta osallistua myös muihin kisoihin.IMG_2953 (002)

Heti perään oli kisa joroisilla. Siellä oli lastenkisa ja olimme ilmoittaneet  sinne myös nuorimman tyttäremme. Varasin itselleni paikan pikakisasta. Siellä sitten kisailimme ensimmäistä kertaa äiti ja tytär.

Lasten kisa oli ensin eli kisainfon jälkeen pakkasimme molemmat pussukkamme ja pyöräilimme uinnin lähtöön. Jätimme pyörät vaihtopaikalle ja menimme rantaan odottamaan lasten lähtöä.

Tyttäreni uinti meni hyvin ja hän nousi vedestä ensimmäisten joukossa. Autoin häntä vaihdossa ja huomasin, että lenkkarit puuttuivat pussista. Olin pakannut pussit samalla lailla, kuin omani. Tytöllämme ei tietenkään ollut pyöräilyyn omia kenkiä.  Tämän vuoksi vaihto hetken venyi, kun kannustin tyttöämme lähtemään pyöräilemään paljain jaloin.

Onneksi tuossa ylämäessä oli osittain mattoa ja minä sain työntää pyörän tytön puolesta. Maton avulla tuo pyörään lähtö sujui aika inhimillisesti. Tyttäreni polkimissa oli kuitenkin tuollaiset terävät sahalaitaiset reunat.

Hän lähti kuitenkin polkemaan ilman kenkiä. Tsemppasin häntä, että isä on juoksun vaihdossa ja lenkkarit löytyvät sieltä. Ainakin toivoin niiden olevan siellä. Minulla ei ollut enää puhelinta. Sain kuitenkin soitettua yhden naisen puhelimesta miehelleni tilannetietoja.

Jäin odottamaan oman kisan alkua, mutta huomasinjossain vaiheessa, että omat uimalasinikin puuttuivat. Lähdin siis polkemaan takasin kohti maalialuetta hakemaan laseja.

Ehdin juuri lasten maaliin tuloon. Ehdin nähdä juuri ja juuri tyttäreni maaliin tulon. Tyttäreni oli hienosti hopealla ekoissa triathlon kisoissaan vaikeuksista huolimatta! Sitkeä tyttö!IMG_2970 (002)

Sain uimalasit ja näin tyttäreni bodiumilla palkintojen jaossa ja lähdin polkemaan omaa kisaa varten taas Valvatukselle. Hyvä alkulämpö oli siis 12 km pyöräilyä. Olin kuitenkin ihan hyvissä ajoin rannassa.

Märkäpukua ei saanut käyttää lämpöisen veden vuoksi ja se vähän jännitti. En ollut uinut avovedessä ilman märkäpukua koko kesänä. Sen lisäksi oli yhteislähtö.

Tuo uinti oli kuin tehosekoittimessa. Tulo kättä ja jalkaa edestä ja takaa koko matkan ajan. Uinti sujui kuitenkin taas ihan omalla tasolla. Pyörän selkään päästessä tuntui, että pyörä kulki hyvin. Keskari oli 40 km/h molemmin puolin eli minulle hyvää vauhtia. Polkeminen tuntui hyvältä ja olin hyvällä tuulella.

5 km ennen maalia pyörä alkoi heittelehtiä ja totesin, että takarengas on ihan tyhjä. Rengas oli siis rikki. Pysähdyin kysymään yhdeltä toimitsijalta, että voiko tyhjällä renkaalla ajaa loppuun. Olen vaihtanut sisäkumin muutaman kerran, mutta siihen kuluu niin kauan aikaa, ettei sitä kannattanut tuollaisessa pikakisassa tehdä.IMG_2974 (002)

Jatkoin sitten loppumatkan pelkällä vanteella. Pyörä tärisi niin pahasti, että vauhti ei enää päätä huimannut. Pysähtymisen ja vauhdin hiipumisen seurauksena väkeä meni ohi ja otti päähän. Se kuitenkin siivitti vähän juoksua ja se kulki hyvin. Lopputuloksessa ei ole paljoa kerrottavaa, mutta tulipahan taas kokemusta tällaisistakin ongelmista.

Näiden kokemusten jälkeen päätin vielä mennä kuitenkin Turkuun puolimatkalle. Ajattelin, ettei se haittaa, vaikka juoksu menisikin kävelyksi. olin kuitenkin pyöräillyt paljon mm. Pirkan pyöräilyn. Yksi seurakaverini oli sinne menossa ja päätin lähteä mukaan. Olihan se vasta loppukesästä ja oli vielä vähän aikaa kohentaa juoksukuntoa.

Koko kesä oli lämmin ja aurinkoinen. Kisa-aamuna heräsimme kuitenkin rankkasateeseen. Sateen myötä ilmakin tuntui viileältä. Lähdimme pyörien kanssa kisapaikalle kaatosateessa. Ensimmäisen kerran tuli sellainen olo, etten halua startata koko kisaa. Ajattelin liukkaita teitä pyöräilyssä ja alkoi ahdistamaan ajatus 90 kilometrin pyöräilystä. Olen arka pyöräilijä ja liukas tie pelotti. Myös edellisen kesät Tahkon kisan kylmyys muistui kirkkaana mieleeni.

Kisapaikan tunnelma kohensi kuitenkin mieltäni. Sade lakkasi myös jossain vaiheessa ennen starttia ja märkäpuku päällä se tietysti ei muutenkaan haitannut. Tuo Aurajoen likaisuus hieman inhotti. Kävimme pienellä alkuveryttelyllä vedessä ja asetuimme keskivaiheille uinnin lähtöjonossa.

Startti oli rolling start eli veteen hyppäsi aina muutama kerrallaan. Uinti sujui hyvin, mutta hitaasti. Vaihtoon tulin ajassa 49:22 eli hitain puolikkaan uinti ikinä. Märkkärin sain hyvin alajan ja yhdessä haravoimme koko vaihtopaikan läpi. Lopulta toimitsija löysi pussini alueen toiselta reunalta. Pussini olin kuitenkin jättänyt ihan alueen keskelle eli joku oli sen siirtänyt väärään paikkaan. Vähän otti päähän tuo pussin metsästäminen.

Aikaa tähän meni reilu viisi minuuttia, mutta se tuntui iäisyydeltä. Teki mieli heittää muidenkin kamat pitkin vaihtoaluetta. Hyvä kanssakilpailija: ÄLÄ VIE TOISEN VAIHTOPUSSIA TOISEEN PAIKKAAN! Jos otat väärän pussin, anna se toimitsijoille. He voivat viedä pussin oikeaan paikkaan takaisin. Tuskin itse haluaisit saman kohtalon.

No pääsin kuitenkin matkaan. Pyörä sujui suht hyvin. Moottoritein huonoja puolia oli se, että toiseen suuntaan oli aina vastatuuli ja silloin pyörä ei kulkenut mihinkään myötätuuliosuuden jälkeen. Myös tuo vastatuuli samaa reittiä toistamiseen tuntui vievän ikuisuuden. Jotenkin esimerkiksi Joroisten reitti tuntui lyhyemmältä ja psykologisesti helpommalta. Aikaa kului kuitenkin alle kolme tuntia ja olin tyytyväinen.

Sitten oli vielä juoksu. Viime kesän mahavaivojen takia en uskaltanut tänä vuonna hirveästi ottaa energiaa ja se meinasi kostautua juoksun aikana. Alussa meinasin lähteä liian kovaa. Näin kuitenkin heti alkumatkasta Panun ja lähdimme yhdessä juoksemaan. Panu katsoi kellosta kilometriaikoja ja piti vauhdin tasaisena. Jossain vaiheessa tuntui, että olisi voinut lujempaakin mennä.

Vauhti oli kuitenkin hyvä ja ehkä vauhdin ja energian oton vähöisyyden vuoksi loppumatkasta meinasi tulla noutaja. Viimeisen viiden kilometrin aikana minun oli pakko pysähtyä juomaan. Vaikka juomapisteitä oli hyvin, oli yhdessä kohtaa niiden väli minulle liian pitkä. En ollut uskaltanut juoda edellisillä tarpeeksi ja oli pakko pysähtyä tankkaamaan nestettä ja energiaa.

Sanoin Panulle, että hän voi jatkaa matkaa. Itse jäin juomaan hetkeksi ja otin myös vähän energiaa ja kävelin hetken ennen kuin jatkoin juoksua. Onneksi tuo tankkaus auttoi ja sain taas juoksurytmistä kiinni.IMG_2989 (002)

Meillä molemmilla oli Panun kanssa tavoitteena alittaa kuusi tuntia. Itse olin jo hieman heittänyt hanskat tiskiin huonon uinnin ja vaihdon takia. Ajattelin, että tuo eväshetki oli viimeinen niitti tuolle toiveelle.

Pääsin maaliin ja näin kaverini. Lähdimme etsimään minullekin kuivia vaatteita. Siellä oli myös puhelimeni. Siellä odotti aikani, joka oli 5:57:27. Olin päässyt alle kuuden tunnin! Mahtava triathlonkesä siis kaikista ongelmista huolimatta!

 

Liikunta blogit

IRON MAN PROJEKTINI ON JO ALKANUT

Itkin tänään miehelleni leikkauksen jälkeistä takapakkia. Jos olet aiemmin lukenut tekstejäni, tiedät kyllä mistä on kyse. En kertaa koko tarinaa, mutta jalkaterääni tehtiin iso leikkaus lokakuussa ja nyt eletään helmikuuta. Eli takana on neljä kuukautta leikkauksesta. Normaali toipuminen tuollaisesta leikkauksesta kestää kolme kuukautta ja sen se vei minultakin tai ainakin niin luulin.

Sairasloman jälkeen palasin palkkatöihin viikoksi. Olin jo ennen joulua suullisesti irtisanoutunut ja päättänyt aloittaa yrittäjänä. Olen Personal Trainer ja Ravintovalmentaja. Päätin pitkän saikun hyödyntää yrityksen aloituksen valmisteluun. Koska en ole Netflix tyyppi ja tavalliseen arkeeni kuului ennen leikkausta treenata 8-10 tuntia viikossa, käytin nyt ajan yritykseni suunnitteluun ja kävin kurssin mm. markkinointiin liittyen etänä. Täytyihän nytkin keksiä jotain järjellistä tekemistä.

Tuo leikkausta edeltävä treenimäärä riittäisi siis jo tavallisen yli 40 vuotiaan työssäkäyvän kuntoilijan täyden matkan treeniksi. Etenkin, kun kokonaisrasitukseen tulee huomioida kolme lasta, heidän harrastukset. miehen harrastukset, miehen reissutyö ja oma kokopäivätyö. Eli vähän pidemmän matkan projektiin olisi edellytyksiä ilman suuria aikatavoitteita jo tälläkin treenimäärällä.

Tällä treenillä olen harjoitellut puolikkaalle, mutta uskallus pidemmälle matkalle on pitkälti ollut kiinni lähinnä uimataidostani. Viime kesänä puolimatkan uinti ei kahden kisan kokemuksella tuntunut pahalta, joten se kynnys on ylitetty. Tajusin nyt, että tuo täysimatkan läpi pääsy on siis vain korvien välistä kiinni ja sitä nyt treenataan ihan kunnolla tällä hetkellä.IMG_2825 (002)

Opetan Ravintovalmentajana, että älä tee itsellesi kieltoja. Kaikki se mitä kiellät itseltäsi, johtaa vain kovempiin mielitekoihin. Jos olet karkkilakossa, sinun tekee vain enemmän karkkia mieli. Tiedostatko ongelman. Minulta on ollut nyt lokakuusta asti kieltolistalla juokseminen.

Voit arvata varmasti, että näen onnellisen näköisiä juoksijoita joka paikassa. Toki olen myös yli kymmenen vuoden ajan juossut säännöllisesti keskimäärin kolme lenkkiä viikossa, joten se on myös minulle tapa. Se on minulle myös jonkinlainen riippuvuus. Olen huomannut olevani koukussa omiin endorfiineihin. Oletan, että olet kestävyysliikkuja, koska olet jaksanut lukea näin pitkälle, joten ymmärrät mistä puhun.

Olen kuusi päivää leikkauksen jälkeen käynyt alussa etenkin ahkerasti salilla. Ajattelin hyödyntää ajan parantamalla ylävartalon lihastasapainoa. Hauis onkin kasvanut. En toki tiedä hyödyttääkö se mitään. mutta ainakin olen pysynyt jollain lailla järjissäni tähän päivään saakka.

Alamäkeni alkoi siis siitä sairasloman lopusta. Olin irtisanoutunut ja tehnyt päätöksen aloittaa kokopäiväisenä yrittäjänä. En kadu päätöstä, mutta ajankohdan olisin voinut valita paremmin. Olin leikkaussalihoitajana varma, että koska toipuminen oli edennyt suunnitelmien mukaan, loppu olisi vain minusta kiinni. Olinhan jo kaksi viikkoa pystynyt kävelemään neljän kilsan lenkkejä päivittäin koiran kanssa.

Toisin kuitenkin kävi. Kivut äityivät töiden aloittamisen jälkeen todella pahoiksi ja niihin alkoi tulla hermoperäisiä oireita. Viime viikonloppuna tilanne lähti käsistä. Irtisanouduin itse anestesiahoitajan ja kipuhoitajan työstä Yliopistollisesta sairaalasta. Osasin siis hoitaa kipuani vähän liiankin tehokkaasti alkuun näin jälkikäteen ajateltuna.

Olen vähän ei ”ei tartte auttaa”- tyyppi, jos tiedät mitä tarkoitan. Oma perheeni mukavuuden haluisina osaa myös käyttää sitä hyväkseen. Se yhdistettynä vahvaan lääkitykseen ja kivunsietokykyyn ehkä peittelivät oireitani, jotka kuvittelin normaaleiksi. Yritin tsempata siis loppuun asti.

En ole ennen itse toipunut isosta leikkauksesta, enkä tiedä kauanko kivun kuuluu kestää. Lääkitsin siis itseäni reippaalla kädellä. Lopulta kotiapteekkini keinot eivät enää riittäneet eli lääkkeet, liike ja avanto. Minun oli siis pakko soittaa ja konsultoida kipulääkäriä omista lääkkeistäni. Oman pelkoni sai heräämään myös kasvava kipu, jonka kanssa en enää pärjännyt. Ajattelin, että suutarin lapsella ei ole kenkiä.

Apulannan koneeseen kadonneesta tuli lempparibiisini. ”Kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla. Miten kauan sitä kestää ei sitä ei voi tietää? Keneen sattuu ja kuinka paljon? Siitä kysymys elämässä kai on. Kun on astuttu siihen pisteeseen, että mikään ei ole varmaa.” Biisi kuvasti hyvin fiiliksiäni. En tiedä mistä se tarina kertoo, vaikka Toni kuuluukin suosikkeihini. Silti se kolahti juuri tähän hetkeen.

Liikkumattomuuden, kipujen ja turvotuksen takia lokakuun jälkeen unet ovat olleet tosi huonoja. Nytkin kello on yksi yöllä. Yritän yö toisen jälkeen käydä nukkumaan, mutta uni ei tule. Tällä hetkellä en voi lähteä lenkille, joten useana yönä nousen kirjoittamaan. Tästä on tullut nyt uusi lenkkeilymuoto minulle ja välillä se auttaa nukkumaan loppuyön.

Palataan tuohon kipuasiaan, vaikka se varmasti raskasta luettavaa onkin. Omat pelkoni tulivat todeksi kipulääkärin kanssa keskusteltuani. Siihen puheluun turvauduin vasta kolaroituani toisen automme kolmen tunnin yöunien jälkeen koulun pihassa. Vein yhden lapsemme silloin kouluun ja olin väsynyt, että en huomioinut yhtä pientä kiviaitaa. Se oli lumen peitossa ja tavallaan sen näin, mutten reagoinut.

Se säikäytti ja sai tarttumaan puhelimeen. Se aita olisi voinut olla vaikka jonkun lapsi. Huomasin olevani vaarallinen myös muille. Tällä hetkellä aamupöydällä on neljä eri kipulääkettä aamuksi. Niillä pääsen aamulla ilman keppejä sängystä ylös.

Tähän on siis tultu. Kävin tänään yhden ortopedin luona. Hän ei voi asialleni mitään. Tapaan ortopedin, joka leikkasi minut perjantaina. Tämän päivän käynti vain avasi minulle realiteetteja. Tuon kirurgin käsitys on, että levyä ja ruuveja ei voi poistaa vielä täytyy odottaa puoli vuotta ennen poistoa. Harvan jalasta yleensäkin metallit poistetaan ja vielä harvemmalle ne aiheuttavat noin rajuja oireita.

Tämän hetkinen kipulääkitys riittäisi minun kokoiselle esimerkiksi selän luudutusleikkauksen jälkeiseksi kivun hoidoksi. Siitä voit päätellä lääkitykseni määrän tällä hetkellä. Edes sairaalasta kotiutumisvaiheessa en saanut mukaani yhtä vahvoja lääkkeitä, jotka terveyskeskuksen nuori lääkäri minulle kirjoitti.

Hän ei osannut vastata samoin kysymyksiin, kuin tänään tapaamani ortopedi, mutta täydet pisteet hänelle hyvästä lääkityksestä. Tilannetta terveyskeskuslääkärin vastaanottohuoneessa kuvasi kuitenkin se, että tuo nuori uraansa aloitteleva lääkäri joutui myös räpytellä silmiään. Ehkä hän taas tämän päivän jälkeen muisti. miksi oli lääkkiksessä tehnyt kovasti töitä.

En romahtanut vielä täysin vastaanottohuoneessa. Toki valehtelisin sinulle, jos väittäisin sieltä kuivin silmin lähteneeni. Osaan lukea ihmisiä ja sen vuoksi aistin, että myös tuo nuori uraansa aloitteleva lääkäri joutui tekemään tosissaan töitä pysyäkseen ammatillisena siinä tilanteessa. En siis jäänyt enää sinne esittämään hänelle vaikeita kysymyksiä, vain hain apua muihin kysymyksiin seuraavana päivänä.

Näin me molemmat saimme tilanteessa säilyttää kasvomme. Minulla tietenkin olisi potilaana oikeuskin vuodattaa muutama kyynel. Olen kuitenkin ollut itse ammatillisesti joskus samassa tilanteessa ottaessani leikkaussaliin äitinä vastaan lapsipotilaita, joiden vanhemmat ovat olleet samassa pisteessä kuin itsekin sinä päivänä. Joku toinen kollegoistani on ottanut silloin kopin vanhemmista, kun olen itse anestesiahoitajana keskittynyt lapseen.

Tarinan aihe oli kuitenkin triathlon treeneissä. Se miten oma asiani liittyy Iron Man treeniin, on seuraavanlainen. Tänään tajusin olevani psyykkisesti valmis tuolle viivalle vaikka heti huomenna. Se veisi tässä kunnossa minulta kauan neljän kuukauden treenitauon jälkeen, mutta olen varma, että pääsisin sisulla maaliin.IMG_2844 (002)

Moni aloittaa harjoittelun treeni edellä ja unohtaa levon ja psyykeen merkityksen. Olen aika varma, että olen päässyt ensimmäisen Marathoninkin maaliin enemmän sisun, kuin hyvän kunnon avulla. En vielä ole saavuttanut ainakaan toivottavasti oman sietokykyni äärirajoja, mutta nyt ollaan aika lailla rajoilla. Sanoin jollekin, että seuraavasta vastoinkäymisesti, tipahdan ainakin polvilleni. Sen verran niitä on mahtunut tähän neljään kuukauteen.

Äsken sängystä noustessani sanoin miehelleni, etten tiedä selviänkö järjissäni seuraavaa kahta kuukautta, jos se täytyy viettää tällä lääkityksellä ja näillä unilla. Tiedän, että selviän, mutta se tulee olemaan haasteellista. Jos tästä selviän, yksi täyden matkan kisa menee varmasti paljon pienemmällä tuskalla.

Menen aina perse esillä puuhun vaikeimman kautta. Näin elämäni valitettavasti menee. Niin, kuin nytkin vahvasti siltä näyttää. Jälkeenpäin löydän varmasti tästäkin asiasta jotain positiivista. Tällä hetkellä se on vaikeaa. Halusin kirjoittaa tämän tsempiksi hyvälle ystävälleni, joka osallistuu ensimmäistä kertaa täydelle matkalle. Olisin halunnut olla hänen kanssaan viivalla. Nyt menen fiilistelemään kannustusjoukkoihin.

Elastisen biisi: Katse eteen ja suupielet ylöspäin on ollut pitkään tunnusbiisi niin hyvässä, kun huonossakin mielessä. Etenkin toi tunnari ”Katse eteen ja suunpielet ylöspäin. Tee vastoinkäymisisistä voimaa. Antaa tulla! Kestän kyllä periksi en tuu antamaan.” ”Jos se olis helppoo kaikki tekis niin.” Eikö siitä ole kyse tässäkin lajissa eli suunta ei voi olla, kuin ylöspäin. Asenne ratkaisee maaliin tulijat.

Kirjoitin tämän tekstin sinulle, joka ei usko itseensä. Mielessäni on etenkin yksi ystäväni, jota olen yrittänyt tsempata tässä projektissa. Hänen fysiikkansa on kunnossa, mutta tämä puoli vaatii vielä harjoittelua. Olisimme varmasti vahvoja yhdessä paketissa, mutta yksilöurheilussa asiat tulee tehdä yksin.

Olen kateellinen sinulle, joka pystyt treenaamaan. Toivottavasti saat uutta puhtia tekemiseesi. Psyykkinen puoli on vähintään yhtä suuri syy keskeyttämiselle ja epäonnistumiselle. Usein kuitenkin pelkäämme enemmän fysiikan pettämistä ja treenaamme vain sitä. Muista kuitenkin myös ravinto, lepo, psyyke ja sosiaaliset suhteet treeniohjelmaa suunnitellessa.

Julkaisin tekstin vasta nyt. Eilen tein ilmoittautumisen Barcelonaan 2019. Eli nyt alkaa fyysinen treeni. Kesällä 2018 tuli enkat kuitenkin puolimatkan kisasta ja voitto Kangasala Triathlonissa. Treenitauoista huolimatta.

Triathlon

PUOLIMATKAN KISA TAHKOLLA 2017

Kesällä 2017 olin myös toisessa puolimatkan kisassa. Koska Joroisilla tuli pettymys juoksussa, halusin ehjän suorituksen samana kesänä. Olinhan treenannut mielestäni hyvin. Suurin syy oli kuitenkin seuraavaan kauteen mennessä tuleva leikkaus. Skeptisenä leikkaussalihoitajana ajattelin, että juoksu saattaa komplikaatioiden takia jäädä leikkauspöydälle. Siitä en toki edelleenkään vielä tiedä, koska tätä kirjoittaessani leikkauksesta on kulunut vajaa kolme kuukautta ja vasta opettelen taas uudelleen kävelemään.

Tahko valikoitui kisapaikaksi, koska se oli ainut kisa, joka sopi kalenteriini. Olisin halunnut osallistua Turun kisaan, mutta olimme mieheni kanssa menossa Budapestiin sinä kisaviikonloppuna. Muutama kaverini oli menossa Turkuun, joten sinne olisi ollut kiva mennä. Tiesin myös, että useampi anestesialääkäri töistäni oli menossa Tahkon kisaan ja ehkä siksikin Turku olisi voittanut. Enhän yleensä omista jutuistani juuri siellä huudellut.

Tiesin myös Tahkon pyöräilyn olevan paljon mäkisempi, kuin esimerkiksi Turussa. Olin ollut Tahkolla Staminan leirillä joskus ja pyöräillyt reitillä, joten tiesin sen jyrkistä mäistä. Toki Kangasalalaisena olen tottunut mäkiin. Mäet kuitenkin tietysti syövät vauhtia, joten pyöräilyjen aikoja ei esimerkiksi Joroisten kisan kanssa voinut vertailla keskenään. Turussa taas pyöräosuus tehtiin moottoritiellä ja muuten tasaisessa maastossa. Jouduin siis osallistumaan kisaan yksin. Valmistautuminen on aina kaverin kanssa mukavampaa, mutta kisa kuitenkin käydään yksin.IMG_0944

No valinta tehtiin aikataulujen mukaan. Positiivista oli, että sain ostettua ystävältäni halvemmalla osallistumisoikeuden. Hän ei valitettavasti itse päässyt osallistumaan polvivammansa vuoksi. Paikan päällä oli onneksi myös tuttuja. Jotain hyvää muutaman vuoden harrastuksesta oli. Triathlon piireissä etenkin kisa olosuhteissa ennen on helppo tutustua ja muutaman kerran tuttavuudetkin muuttuvat kavereiksi. Se on yksi lajin mahtava puoli.

Kisaan lähdettiin siis oman perheen voimin. Joroisten kisan jälkeen mies ymmärsi pettymykseni. Hän lupasi onneksi lähteä mukaan kisareissuun, joten minun ei tarvinnut ajaa suhteellisen pitkää matkaa yksin. Kisan jälkeen paluumatka olisi tuntunut vieläkin pidemmältä. Enkä olisi varmastikaan yöpynyt yksin kahta yötä kisapaikalla.

Kisainfossa kävin tällä kertaa yksin. Olimme perillä aika täpärällä, joten menin sinne autolla. Muu perhe tuli kävellen perässä ja otti sitten auton, jotta pääsin hieman kävelemään kisapaikalla. Kävin tsekkaamassa uinnin starttipaikan. Sieltä näki jonkin verran myös uintireittiä. Olimme majoittuneet nii, että uinnin maalin näki suoraan terassilta. Myös kuulutukset kuuluivat huoneeseemme.

Heräsin aamulla täysmatkan kuulutuksiin. He taisivat startata muutamaa tuntia ennen meitä. Söin aamupalaa ja kävin jossain vaiheessa ulkona katsomassa maaliin tulijoita. Samalla oma kisajännityksenikin heräili. Kun täyden matkan kisailijat olivat kaikki uintiosuuden päättäneet, sain minäkin viedä oman pyöräni ja pussukkani vaihtoalueelle. Sinne ei siis ollut pitkä matka ja myös juoksun vaihto oli samassa paikassa.

Saatuani vaihtopaikat järjestykseen, lähdin huoneistoon vaihtamaan kisakamppeita. Uinnin startti oli myös lähellä, joten matkaan ei tarvinnut lähteä kovin ajoissa. Halusin kuitenkin olla hyvissä ajoin paikalla, että ehtisin kastautumaan ja uimaan pienen lenkin. Sillä reissulla tapasin työkaverini siskon, johon olin tutustunut Tahkon leirillä. Vaihdoimme kuulumisia ja tsemppasimme toisiamme kisaan.

Ennen lähtöä tapasin myös isäni pitkäaikaisen ystävän, joka oli meidän hyvä perhetuttu. Olimme pitkästä aikaa tavanneet myös Joroisilla hänet ja hänen vaimonsa. Oli mukava taas tavata ja heiltä sain nyt tälläkin kertaa kannustuksia kisan aikana, jotka tulivat taas todella tarpeeseen niin kuin saat jatkossa lukeakin. Totta kai tiesin myös perheeni olevan reitin varrella. Tällä kertaa tiesin näkeväni heitä tuolla huoneistomme lähettyvillä.

Uinnin startissa satoi vettä. Siinä lajissa sillä ei ollut väliä. Luvassa oli kuitenkin sateinen päivä ja etenkin pyöräily märällä asfaltilla pelotti. Sitä kuitenkin oli edessä tuo koko 90 kilometriä. Uinti meni samaan aikaan ja yhtä helposti, kuin Joroisillakin. Vaihtoon tulin siis hyvillä mielin.

Pyöräilyn vaihto sujui suhteellisen hyvin. Pyöräilyyn lähtiessä en meinannut heti saada jalkoja kiinni polkimiin, koska ne olivat sateesta märät. Vaihdossa tuntui lämpimältä ja lähdin matkaan pelkällä kisapuvulla. Se osoittautui pian vääräksi valinnaksi, sillä alkoi sataa ihan kaatamalla.

Vettä tuli välillä kuin suihkusta. Suomen elokuussa lämpötila oli varmaan noin 15 astetta, joten oli kylmä noissa varusteissa. Välillä en tuntenut jalkojani enkä käsiäni kylmyyden vuoksi. Tuntui, että jalat olivat tunnottomat pökkelöt.

Nuo mäet ja kolmen juomapullon maahan pudottaminen söi voimia. Pullot olivat vedestä niin liukkaita, että kolmannen tiputtamisen jälkeen niistä alkoi pitämään tarkemmin huolta. Tiputtamisten ja kylmyyden seurauksena join liian vähän nestettä. Myös energiaa tuli nautittua alle suunnitelman pyöräilyn aikana. Energian nauttimisessa pelkäsin, että mahani taas reagoisi ja juoksu kaatuisi bajamajareissuihin samalla lailla kuin Joroisilla.

Pyöräilin kuitenkin aikaan 3.08.17 eli melkein vartin pidempään kuin Joroisilla. Syytän siitä kyllä reittiä ja vesisadetta. Välillä oli vaikea psyykata itseä jatkamaan. Väkisin kävi mielessä, että tämä on hullun hommaa. Maksan siitä, että saan rääkätä itseäni polkemalla rankkasateessa jyrkkiä ylämäkiä. Päätin matkalla, että jos joskus osallistuisin täyden matkan kisaan, se tapahtuisi jossain lämpimässä. Tulisi sade edes lämpimänä niskaan kisan aikana.

Noissa fiiliksissä lähdin juoksemaan. Vaihdossa kävin taas vessassa. Tällä kertaa vain pikkuhädällä, jotain oli siis tullut kuitenkin juotuakin. Olihan startista jo neljä tuntia aikaa. Juoksuun lähtiessä aurinko alkoi taas paistaa. Juuri, kuin sitä vähiten toivoi loppumatkan huonon juomisen vuoksi.

Juoksu lähti kulkemaan ihan hyvin. Jo siinä vaiheessa tiesin, että kuuden tunnin alitus taitaa jäädä täälläkin haaveeksi. Juosta olisi pitänyt reilusti alle kahden tunnin ja jossain vaiheessa huono tankkaus pyöräilyn aikana alkoi painaa. Myös edellisestä kisasta oli vasta kolme viikkoa ja edellisenä lauantaina oli tullut tehtyä 80 kilometrin pyörälenkki. Tuon jälkimmäisen olisin näin jälkikäteen tehnyt lyhempänä, mutta jälkiviisaus on aina helppoa.

Juoksu siis alkoi painaa. Onneksi löysin aika lailla alkuvaiheessa itselleni kaverin. Juoksimme melkein koko juoksun aina maaliin saakka yhdessä toisiamme tsempaten. Etenkin loppumatkasta hän oli se joka psyykkasi minut maaliin. Yksin olisin varmasti hidastanut vauhtia.

En enää juoksun aikana uskaltanut ottaa energiaa sillä mahani tuntui oudolta ja kaikki ällötti. Otin muutaman geelin ja join pelkkä vettä vatsavaivojen pelossa. Jälkiviisaana minun olisi kannattanut juoda urheilujuomaakin tai jotain muuta energiapitoista. Maaliin tultiin ajalla 6.07.58 eli minuutin nopeammin, kuin Joroisilla.  Kuten kuvista näkyy, askel alkoi painaa ja energiat olivat maalissa ihan nollissa.

Tästä reissusta opin taas uusia asioita. Tässä niistä muutamia. Älä heitä juomapulloja maahan. Tarvitset jokaisen huikan. Käytä pyöräily energian tankkaamiseen, se takaa voimat paremmin maalin asti. Maha todennäköisesti kestää energiat, kun otat ne suunnitelman mukaan. Älä pelkää vatsavaivoja, vaan luota, että olet harjoitellut senkin asian. Laita pyöräilyyn tarpeeksi vaatetta, vaikka vaihdossa olisikin lämmin. On mukavampi hikoilla, kuin palella.IMG_0946

No opittavaa taas löytyi. Toisaalta ei pääse kyllästymään. Laji tuo siis aina uusia ja uusia haasteita. Yhden voitat, seuraavassa kisassa mokaat jossain toisessa kohtaa. Toivottavasti pääsen vielä joskus yrittämään uudelleen, vaikka tämä olikin se hakemani yhtenäinen suoritus.

Viereinen kuva otettu maalissa. Naamasta näkee, että kaikki pistettiin peliin.

 

 

Liikunta blogit

PYÖRÄÄN VAUHTIA PIRKAN PYÖRÄILYSTÄ  

Jo ennen triathlon harrastukseen sen suuremmin hurahtamista vanha joukkuekaverini pyysi minua mukaan Pirkan Pyöräilyyn. Otin enempää epäröimättä haasteen vastaan, vaikka 134 kilometriä tuntuikin pitkältä matkalta. Halusin kuitenkin kokeilla sitäkin. Sovimme, että menemme rauhassa ja niin teimmekin.

Pirkan Pyöräily on hyvin järjestetty tapahtuma ja huoltopisteitä on sopivin välein matkan varrella. Pyöräilimme rauhassa ja pysähdyimme jokaisella huoltopisteellä. Matka sujui yhdessä mukavasti ja totaalinen väsymys ei iskenyt missään vaiheessa. Haasteena meillä oli ajoittainen kova tuuli, joka hieman toi lisävastusta pyöräilyyn. Siitä vuodesta jäi mukava fiilis ja päätin, ettei se jää ainutkertaiseksi kokemukseksi.

Seuraavana vuonna menin uudelleen. Olin siinä vaiheessa ostanut maantiepyörän. Vanha joukkuekaverini oli menossa maastopyörällä kisaan. Tällä kertaa päädyin kuitenkin menemään yksin ja kokeilla ajaa omaan tahtiin.

IMG_0665 (002)

Matka sujui tälläkin kertaa ilman suurempia ongelmia. Silloinkin sattui tuulemaan ajoittain aika kovaa ja yksin polkiessa se tuntui vielä kovemmalta. Viimeisen kolmenkymmenen kilometrin matkan sai peesiapua yhdeltä miesporukalta. Seurasin heidän menoa ensin hieman kauempaa. Huomasin heidän ajavan sopivaa vauhtia. He näyttivät hyvin merkkejä toisilleen, jotenuskalsin lopulta ajaa vähän lähempänä.

Loppumatka meni, kuin siivillä. En malttanut pysähtyä viimeisellä huoltopisteellä, koska nuo miehetkään eivät pysähtyneet. Kiitos heille herrasmiesmäisestä avusta. He eivät nimittäin missään vaiheessa yrittäneet karistaa minua kannoiltaan, vaan porukan viimeinenkin näytti merkkejä myös minulle. Tälläkin kertaa maaliin pääsin hyvillä mielin.

Kolmantena vuonna pyysin itselleni kaverin matkaan. Pitkä matka tuntuu aina kuitenkin mukavammalta mennä jonkun kanssa, vaikka yksin tekeminenkin minulta onnistuukin. Pyysin triathlon kaveriani mukaan. Hän puolestaan pyysi vielä oman ystävänsä, joten tällä kertaa matkaan lähti iloinen kolmikko.

Olin porukan ainut, joka oli osallistunut kisaan aiemmin. Pyöräilykokemusta oli kavereillani kuitenkin reilusti ja kaikilla oli maantiepyörät. Olimme siis aika tasaväkinen kolmikko.

 IMG_0666

Vedimme porukkaa vuoron perään. Välillä jouduimme ohittelemaan paljonkin, mutta se ei haitannut menoa. Loppumatkasta saimme polkea enemmän rauhassa. Missään vaiheessa, emme saaneet saman vauhtista seuraa. Ohittelu oli minulle uusi kokemus. Siitä opimme, että seuraavalla reissulla matkaan kannattaa lähteä aiemmin, jos haluaa välttyä ruuhkilta.

Matka taittui kuitenkin joutuisasti ja aikaa tällä kertaa kului reilusti alle viisi tuntia. Viimeisellä kymmenellä kilometrillä sanoin, että nyt otan pienen loppukirin. Loppumatka oli aika tasaista ja sain hyvän vauhdin olihan jalat hyvin lämmitelty.

Jäähallille käännyttäessä hiljensin vauhtia. Eräs mies kysyi minulta harrastanko enemmänkin pyöräilyä, kuin meno näytti niin vauhdikkaalta. En muista mitä vastasin, mutta kommentti näköjään lämmittää vielä joulukuussakin mieltä, kun sen edelleenkin muistan, vaikka kesästä jo on hetki aikaa.

IMG_0678 (002) – kopio

Maaliin saapui siis kolme tyytyväistä naista. Jo samana päivänä aloimme jo suunnittelemaan seuraavaa kertaa. Jossain kohtaa voisi kokeilla tuota pitempääkin matkaa, mutta seuraavana kesänä otamme kuitenkin vielä tämän matkan uusintana.

www.pt-tiinaekman.fi