Ravinto blogit

OMA KOKEMUKSENI LAIDUTTAMISESTA

Haluan kertoa sinulle hieman omista haasteistani painon hallinnasta. Olen aina liikkunut paljon ja suurimmat haasteet painon kanssa liityvät lapsien saamiseen. Painoa on kertynyt kaikissa raskauksissa 20 kiloa. Keskimmäisessä en tosin ehtinyt edes laihtua, mutta laitokselle mentäessä paino on kaikista kolmesta ollut aika lailla samoissa lukemissa eli tuon + 20 kiloa normaaliin nähden.

En ikinä ole tykännyt sanasta dieetti. Muutenkin kahden lapsen äitinä vältän sitä sanaa ja myös laihduttamisesta en juurikaan halua puhua. En halua siirtää tyttärilleni laihdutusmalleja. Jos joskus olen laihduttanut, sanon heille etten vältä vaikka herkuista sinä päivänä. En halua toitottaa, että äiti on nyt dieetillä eikä ota karkkia tai muuta.

Se ei tarkoita sitä, etten ikinä olis dieetteihin sortunut. Olen kuitenkin huomannut, etten niiden avulla ole pysyviä tuloksia saanut. Tästä syystä olen keskittynyt säännölliseen terveelliseen arkisyömiseen. Siitä kerron sinulle hieman myöhemmin.

Laihduttamisesta en halua enää muutenkaan käyttää sanaa dieetti, koska en ole ikinä pitänyt sen kausiluonteisuudesta. Näen painon hallinnan päivittäisinä valintoina. Olen aina oivaltanut, että valinnat tehdään joka päivä. Tämä ei silti tarkoita, ettei minun olisi tarvinnut miettiä omaa syömistäni. Päinvastoin.

images

Suurin ongelma painon kanssa on ollut juurikin raskauksien jälkeen. Jokaisen raskauden aikana elimistöni tuntui keräävän kaikki ylimääräiset suupalat lanteilleni ja painoa kertyi reippaasti jokaisen raskauden aikana. Sain kaksi lasta vuoden ikäerolla. Käytännössä olin siis kaksi vuotta putkeen raskaana. Taukoa raskauksien välillä oli neljä kuukautta. Kroppa ei siis ehtinyt palautua näiden välillä ollenkaan tässä välissä.

Synnytyslaitokselle ei kummankaan jälkeen jäänyt, kuin vauvan paino. Täysimetyskään ei näkynyt kohdallani millään lailla. Tuntui, että kroppani oikein halusi varmistaa lasten ravinnon saannin ja varastoi kaiken energian rasvana lantiolle. Lopputulos oli +15kg. Sen kanssa sitten piti alkaa tekemään töitä.

Kaikki tietävät vauvaelämän haasteista. Meillä niitä oli vielä tuplaten. Käytännössä meillä oli kaksoset, joista toinen vain oli tottunut saamaan palvelua heti. Oli siis kaksi vaippaikäistä täysin autettavaa pienokaista. Sen myötä yöt olivat katkonaisia ja arki työn täyteistä. Lisähaasteena meillä oli esikoisen sydänvika, joka piti leikkauksella korjata toisen vauvan ollessa kolmen viikon ikäinen. Oli siis varmaankin montakin tekosyytä olla tarttumatta painon hallinta projektiin.

Mitä sitten tein? Esikoisen lääkitysten takia päivärytmi pidettiin säännöllisenä. Pyrin myös itse syömään samaan aikaan. Aloin siis syömään säännöllisesti viisi kertaa päivässä. Teimme isompia annoksia ruokaa kerralla, jolloin meillä oli aina ruoka valmiina lämmitettäväksi. Pyrin välttämään aterioiden korvaamista välipaloilla ja keskityin syömään oikeaa ruokaa. Aamu- ja iltapala oli usein puuroa, koska sitä tein myös lapselle.

En asettanut itselleni tiukkoja rajoja enkä kieltänyt itseltäni mitään. Herkutteluakaan en kokonaan jättänyt, mutta se oli satunnaista ja senkin tein maltillisesti. Söin paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä.

IMG_1576 (002)

Samalla lisäsin liikuntaa. Olen aina vihannut juoksemista, mutta nyt aloin käydä juoksemassa. Aluksi juoksin naapurin kanssa ja myöhemmin yksin. Arki oli luonnostaan aktiivista. Ulkoilimme päivittäin, veimme koiraa ulos ja pienemmät kauppaostokset teimme kävellen kaksostenrattaita työntäen.

Erityisesti halusin saada pysyviä tuloksia. Sen eteen minun tuli tehdä pysyviä muutoksia, joiden kanssa voin elää vielä tänäänkin. Erilaisten dieettien ongelma on usein se, ettei uusia tapoja ehdi syntyä. Usein dieetti on myös sellainen, ettei sitä voi jatkaa pitkään. Kilot tulevat takaisin usein rasvana ja se entisestään vaikeuttaa painon hallintaa. Tässä suhteessa tein siis silloin tietämättäni hyvän valinnan.

Vähitellen runsaan puolen vuoden aikana paino pikkuhiljaa laski. Se ei laskenut mitenkään tasaisella käyrällä ja välillä paino myös nousi. Tuohon aikaan mahtui paljon työtä, eikä pettymyksiltäkään voinut välttyä. Tavoitteeseen päästyäni sain painon pidettyä suhteellisen tasaisena aina seuraavaan raskauteen saakka.

Kolman lapsen jälkeen olin yli kolmekymmentä ja pieni korjaus päivittäisessä ruokailussa ei ihan riittänyt. Silloin säännöllisen ruokailun lisäksi ruuan laatuun piti kiinnittää myäs erityistä huomiota. Sain silloin myös keliakia diagnoosin ja se muutti paljon ruokailuja, kun kaikki asia menivät uusiksi. Niistä asioista kirjoitan toisessa tekstissä.

Tämän tekstin ydin on se, että syö säännöllisesti terveellistä ruokaa, jos haluat laihtua pysyvästi. Erilaiset dieetit vain sotkevat aineenvaihduntaa. Et opi pysyvää painonhallintaa. Pahimmassa tapauksessa jojoilemalla saat jokaisen dieetin jälkeen muutettua kehon koostumustasi huonompaan suuntaan. Dieetin aikana menetät lihaskudosta ja sen jälkeen painon nousun myötä saat lisää rasvaa lihasten tilalle.

Älä siis sorru nopeisiin kuureihin vaan opettele pysyvää painonhallintaa. Minä voin auttaa sinua pysyvään elämäntapamuutokseen. Tutustu Sinun Valintasi Facebook sivuihin tai käy osoitteessa http://www.pt-tiinaekman.fi

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s