Juoksu, Liikunta blogit

MINÄKÄÄN EN OLE AINA OLLUT JUOKSIJA- JUOKSUHARRASTUKSEN ALKUTAIVAL

Aloitin juoksun lasten ollessa pieniä. Olen aina harrastanut liikuntaa, mutta juoksu oli aina ollut minulle pakkopullaa. Tykkäsin kyllä juosta erilaisten pallojen perässä, mutta juoksulenkille en itseäni saanut. Se tuntui vain tylsältä. Juoksin mieluummin erilaisten pallojen perässä kentällä.

WP_001008

Suosikkejani oli jalkapallo, salibandy ja lentopallo. Muitakin pallopelejä olen pelaillut, mutta noita kolmea olen harrastanut vähän enemmän. Jalkapalloa olen pelannut teininä ja myöhemmin aikuisiällä jatkanut sitä harrastejoukkueessa. Salibandyä taas pelasin kakkosdivarissa asti ennen esikoisen syntymää. Lentopalloa taas tulee edelleen pelailtua Beach Volleyn muodossa, joten siinä nyt tärkeimmät niiden lajien suhteen.

Takaisin juoksuun. Siitähän minun sinulle piti kertoa. Varsinaisen juoksuharrastuksen aloitin lasten ollessa pieniä. Kun palasin tuplaäitiyslomalta töihin, minulla oli kaksi pientä lasta. Toinen oli kaksi vuotias ja toinen yksitoista kuukautta vanha. Tein kolmivuorotyötä sairaalassa, eikä minulla ollut aikaa lähteä kahden tunnin jumppareissuille keskustan kuntokeskuksiin tai päivän kestäville pelireissuille.

Liikunta oli aina ollut minulle tärkeää ja jouduin miettimään sopivaa ratkaisua. Juoksusta tuli minulle uusi rakas harrastus, vaikka alku olikin vaikeaa. Juoksussa on monia hyviä puolia. Siihen on aina aikaa ja sitä voi harrastaa koska ja milloin vain.

Juoksu ei myöskään vie paljon aikaa. Jo puolen tunnin lenkki pitää hyvin kuntoa yllä ja liikkeelle pääsee kotiovelta. Samalla saa raitista ilmaa ja aivot tuulettuvat. Listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Tuossa on kuitenkin minulle tärkeimmät syyt juosta. Kaikkien ei tarvitse juosta, mutta tässä ainakin muutamia juoksua puoltavia seikkoja.

Alkuvaiheessa silloinen naapurini oli minun pelastukseni. Hän pyysi minua kanssaan lenkille ja teimme ensimmäiset lenkkimme yhdessä. Ensimmäiset lenkit olivat kamalia. Tuntui, etten jaksa juosta ja happi meinasi loppua. Silloin en todellakaan kävellyt välillä ja liikkeelle lähdettiin minun kunnolleni liian lujaa, mutta palloilijan tahdolla en tahtonut antaa periksi.

Pian kunto nousi ja lenkit muuttuivat mukavammiksi ja pääsin liikkeelle myös ilman kaveria. Tietysti lenkkeilimme myös yhdessä, mutta juoksusta tuli tärkeä säännöllinen kuntoilumuoto. Myöhemmin pystyin juoksemaan yksin ja milloin vain, enkä ollut sidoksissa aikatauluihin.

Eräillä kutsuilla keskustelin yhden minulle vieraan henkilön kanssa. Hän kertoi minulle juosseensa maratonin. Hän oli ihan tavallisen oloinen nainen ja minun sisäinen kilpailuvietti heräsi. Ajattelin, että minäkin voisin sen joskus juosta Marathonin, vaikka 42km195m tuntui käsittämättömän pitkältä matkalta. Mietin kovasti olisiko minusta siihen. Päätin aloittaa juoksemalla ja harjoittelemalla puolimaratonille. Siinä vaiheessa jo tuo 21km tuntui riittävän pitkältä matkalta.

Aloitin siis harjoittelemaan puolimaratonille. Silloin en tiennyt juoksuharjoittelusta mitään. En myöskään omistanut sykemittaria. Ensimmäisen puolimaratonin juoksin 2006. Ensimmäiset neljä puolikasta menivät 2.05 ja 2.16 väliin. Nuo kisat olivat Tampereen Marathoneja ja Ideapark juoksuja.

Tuon ajan vaihtelun selittää suurimmaksi osaksi Ideapark-juoksun rankempi reitti. Siinä on ainakin lopussa ikävää nousua ja hiekkatietä. Taas Tampere Marathonin reitti juostiin noina vuosina Pirkkahallin ympäristössä ja reitit olivat hyvinkin tasaiset.

Ensimmäisen etapin saavuttamisen jälkeen aloin luottamaan itseeni enemmän ja myös kokonaisen maratonin juokseminen alkoi tuntua mahdolliselta. En edelleenkään omistanut mitään mittareita ja harjoittelin melko hataran tiedon varassa. Nostin kuitenkin pitkän lenkin pituutta, mutta muuten näin jälkeenpäin ajatellen harjoitteluni oli aika tasapaksua puuhastelua. Kaikki lenkit tein aika lailla samalla fiiliksellä. Pitkillä lenkeillä tankkaus oli huonoa ja vauhti liian kova. Näin jälkeenpäin tein kaikki amatöörimokat harjoitteluni suhteen.

Vuonna 2007 juoksin ensimmäisen maratonini Jyväskylässä. Finlandia Marathon juostaan loppusyksystä ja mieleeni jäi sateinen hapekas syyskeli. Sillä reissulla jouduin kerran vierailemaan bajamajassa. Muuten mieleeni jäi hyvin tasainen suoritus. Jaksoin juosta molemmat puolikkaat samaa vauhtia ja siihen olin erityisen tyytyväinen.

Siellä se kuuluisa maratonin seinä tuli vastaan noin 35 kilometrin kohdalla. Siinä kohtaa muistan ajatelleeni, että maaliin on enää 7 kilometriä. Sehän menee, vaikka kävellen. Sain ajatuksesta lisää voimia loppumatkalle. Muistan, kuinka 40 km jälkeen nousi kyynel silmään, koska silloin tiesin ylittäväni juosten maaliviivan. Perheeni oli maalissa vastassa ja maaliin tulin ajalla 4.37. Se oli huikea kokemus ja siihen ilmeisesti olen jäänyt edelleenkin koukkuun.

http://www.pt-tiinaekman.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s