Ennen seuraavan kauden alkua, pitää muistella vielä viime kesää. Mikäli olet lukenut kirjoituksiani aiemmin, tiedätkin jo entuudestaan, että jalkani leikattiin lokakuussa 2017. Sen takia minulla oli puolen vuoden juoksukielto eli se kesti huhtikuuhun asti. Sen vuoksi en suunnitellut tekeväni mitään erityistä kisaa kesän aikana.
Päätimme perustaa kesällä triathlon seuran Kangasalle ja sen vuoksi olin heinäkuussa Kangasala triathlonissa jakamassa flyereita uuden seuran toiminnasta. Sain mahdollisuuden osallistua kisaan ja päätin osallistua kunto matkalle. Olinhan kuitenkin käynyt vesijuoksemassa ja pyöräilemässä. Uintia olin treenannut myös ja käynyt salilla ahkerasti. Muutaman juoksulenkinkin olin jo kiellon jälkeen tehnyt, joten olin valmis viivalle.
Sinne sitten lähdin vähin odotuksin. Uinti sujui omaan tahtiin eli hitaasti. Pyöräilyyn lähdin kuitenkin ihan ok paikalta. Miehiä oli toki jo mennyt paljonkin, mutta naisia oli rantautunut vähemmän. Pyörä kulki hyvin ja ohittelin suoralla muutamia edellä menijöitä. Vaihtoon tulin siis paremmissa asemissa.
Vaihdot sujuivat ilman hässäkkää ja juoksuun lähdin kokeilemaan mitä jalka tuumaa vähän vauhdikkaammasta menosta. Juoksu tuntui hyvältä ja vauhti oli minulle hyvää. Vähän alle 5 minuutin kilometrejä. Matkaa oli siis vain muutama kilometri. Ohittelin nuorempia juoksijoita. Teki mieli huutaa heille, että ette voi hävitä yli 40 vuotiaalle kolmen lapsen äidille, joka ei ole saanut juosta puoleen vuoteen.
Pidin kuitenkin suuni kiinni ja saavuin maaliin toisena naisena oman sarjani ykkösenä! Ne ovat ensimmäiset triathlon kisat, jotka olen voittanut. Ehkä myös viimeiset. Sain kuitenkin rohkeutta osallistua myös muihin kisoihin.
Heti perään oli kisa joroisilla. Siellä oli lastenkisa ja olimme ilmoittaneet sinne myös nuorimman tyttäremme. Varasin itselleni paikan pikakisasta. Siellä sitten kisailimme ensimmäistä kertaa äiti ja tytär.
Lasten kisa oli ensin eli kisainfon jälkeen pakkasimme molemmat pussukkamme ja pyöräilimme uinnin lähtöön. Jätimme pyörät vaihtopaikalle ja menimme rantaan odottamaan lasten lähtöä.
Tyttäreni uinti meni hyvin ja hän nousi vedestä ensimmäisten joukossa. Autoin häntä vaihdossa ja huomasin, että lenkkarit puuttuivat pussista. Olin pakannut pussit samalla lailla, kuin omani. Tytöllämme ei tietenkään ollut pyöräilyyn omia kenkiä. Tämän vuoksi vaihto hetken venyi, kun kannustin tyttöämme lähtemään pyöräilemään paljain jaloin.
Onneksi tuossa ylämäessä oli osittain mattoa ja minä sain työntää pyörän tytön puolesta. Maton avulla tuo pyörään lähtö sujui aika inhimillisesti. Tyttäreni polkimissa oli kuitenkin tuollaiset terävät sahalaitaiset reunat.
Hän lähti kuitenkin polkemaan ilman kenkiä. Tsemppasin häntä, että isä on juoksun vaihdossa ja lenkkarit löytyvät sieltä. Ainakin toivoin niiden olevan siellä. Minulla ei ollut enää puhelinta. Sain kuitenkin soitettua yhden naisen puhelimesta miehelleni tilannetietoja.
Jäin odottamaan oman kisan alkua, mutta huomasinjossain vaiheessa, että omat uimalasinikin puuttuivat. Lähdin siis polkemaan takasin kohti maalialuetta hakemaan laseja.
Ehdin juuri lasten maaliin tuloon. Ehdin nähdä juuri ja juuri tyttäreni maaliin tulon. Tyttäreni oli hienosti hopealla ekoissa triathlon kisoissaan vaikeuksista huolimatta! Sitkeä tyttö!
Sain uimalasit ja näin tyttäreni bodiumilla palkintojen jaossa ja lähdin polkemaan omaa kisaa varten taas Valvatukselle. Hyvä alkulämpö oli siis 12 km pyöräilyä. Olin kuitenkin ihan hyvissä ajoin rannassa.
Märkäpukua ei saanut käyttää lämpöisen veden vuoksi ja se vähän jännitti. En ollut uinut avovedessä ilman märkäpukua koko kesänä. Sen lisäksi oli yhteislähtö.
Tuo uinti oli kuin tehosekoittimessa. Tulo kättä ja jalkaa edestä ja takaa koko matkan ajan. Uinti sujui kuitenkin taas ihan omalla tasolla. Pyörän selkään päästessä tuntui, että pyörä kulki hyvin. Keskari oli 40 km/h molemmin puolin eli minulle hyvää vauhtia. Polkeminen tuntui hyvältä ja olin hyvällä tuulella.
5 km ennen maalia pyörä alkoi heittelehtiä ja totesin, että takarengas on ihan tyhjä. Rengas oli siis rikki. Pysähdyin kysymään yhdeltä toimitsijalta, että voiko tyhjällä renkaalla ajaa loppuun. Olen vaihtanut sisäkumin muutaman kerran, mutta siihen kuluu niin kauan aikaa, ettei sitä kannattanut tuollaisessa pikakisassa tehdä.
Jatkoin sitten loppumatkan pelkällä vanteella. Pyörä tärisi niin pahasti, että vauhti ei enää päätä huimannut. Pysähtymisen ja vauhdin hiipumisen seurauksena väkeä meni ohi ja otti päähän. Se kuitenkin siivitti vähän juoksua ja se kulki hyvin. Lopputuloksessa ei ole paljoa kerrottavaa, mutta tulipahan taas kokemusta tällaisistakin ongelmista.
Näiden kokemusten jälkeen päätin vielä mennä kuitenkin Turkuun puolimatkalle. Ajattelin, ettei se haittaa, vaikka juoksu menisikin kävelyksi. olin kuitenkin pyöräillyt paljon mm. Pirkan pyöräilyn. Yksi seurakaverini oli sinne menossa ja päätin lähteä mukaan. Olihan se vasta loppukesästä ja oli vielä vähän aikaa kohentaa juoksukuntoa.
Koko kesä oli lämmin ja aurinkoinen. Kisa-aamuna heräsimme kuitenkin rankkasateeseen. Sateen myötä ilmakin tuntui viileältä. Lähdimme pyörien kanssa kisapaikalle kaatosateessa. Ensimmäisen kerran tuli sellainen olo, etten halua startata koko kisaa. Ajattelin liukkaita teitä pyöräilyssä ja alkoi ahdistamaan ajatus 90 kilometrin pyöräilystä. Olen arka pyöräilijä ja liukas tie pelotti. Myös edellisen kesät Tahkon kisan kylmyys muistui kirkkaana mieleeni.
Kisapaikan tunnelma kohensi kuitenkin mieltäni. Sade lakkasi myös jossain vaiheessa ennen starttia ja märkäpuku päällä se tietysti ei muutenkaan haitannut. Tuo Aurajoen likaisuus hieman inhotti. Kävimme pienellä alkuveryttelyllä vedessä ja asetuimme keskivaiheille uinnin lähtöjonossa.
Startti oli rolling start eli veteen hyppäsi aina muutama kerrallaan. Uinti sujui hyvin, mutta hitaasti. Vaihtoon tulin ajassa 49:22 eli hitain puolikkaan uinti ikinä. Märkkärin sain hyvin alajan ja yhdessä haravoimme koko vaihtopaikan läpi. Lopulta toimitsija löysi pussini alueen toiselta reunalta. Pussini olin kuitenkin jättänyt ihan alueen keskelle eli joku oli sen siirtänyt väärään paikkaan. Vähän otti päähän tuo pussin metsästäminen.
Aikaa tähän meni reilu viisi minuuttia, mutta se tuntui iäisyydeltä. Teki mieli heittää muidenkin kamat pitkin vaihtoaluetta. Hyvä kanssakilpailija: ÄLÄ VIE TOISEN VAIHTOPUSSIA TOISEEN PAIKKAAN! Jos otat väärän pussin, anna se toimitsijoille. He voivat viedä pussin oikeaan paikkaan takaisin. Tuskin itse haluaisit saman kohtalon.
No pääsin kuitenkin matkaan. Pyörä sujui suht hyvin. Moottoritein huonoja puolia oli se, että toiseen suuntaan oli aina vastatuuli ja silloin pyörä ei kulkenut mihinkään myötätuuliosuuden jälkeen. Myös tuo vastatuuli samaa reittiä toistamiseen tuntui vievän ikuisuuden. Jotenkin esimerkiksi Joroisten reitti tuntui lyhyemmältä ja psykologisesti helpommalta. Aikaa kului kuitenkin alle kolme tuntia ja olin tyytyväinen.
Sitten oli vielä juoksu. Viime kesän mahavaivojen takia en uskaltanut tänä vuonna hirveästi ottaa energiaa ja se meinasi kostautua juoksun aikana. Alussa meinasin lähteä liian kovaa. Näin kuitenkin heti alkumatkasta Panun ja lähdimme yhdessä juoksemaan. Panu katsoi kellosta kilometriaikoja ja piti vauhdin tasaisena. Jossain vaiheessa tuntui, että olisi voinut lujempaakin mennä.
Vauhti oli kuitenkin hyvä ja ehkä vauhdin ja energian oton vähöisyyden vuoksi loppumatkasta meinasi tulla noutaja. Viimeisen viiden kilometrin aikana minun oli pakko pysähtyä juomaan. Vaikka juomapisteitä oli hyvin, oli yhdessä kohtaa niiden väli minulle liian pitkä. En ollut uskaltanut juoda edellisillä tarpeeksi ja oli pakko pysähtyä tankkaamaan nestettä ja energiaa.
Sanoin Panulle, että hän voi jatkaa matkaa. Itse jäin juomaan hetkeksi ja otin myös vähän energiaa ja kävelin hetken ennen kuin jatkoin juoksua. Onneksi tuo tankkaus auttoi ja sain taas juoksurytmistä kiinni.
Meillä molemmilla oli Panun kanssa tavoitteena alittaa kuusi tuntia. Itse olin jo hieman heittänyt hanskat tiskiin huonon uinnin ja vaihdon takia. Ajattelin, että tuo eväshetki oli viimeinen niitti tuolle toiveelle.
Pääsin maaliin ja näin kaverini. Lähdimme etsimään minullekin kuivia vaatteita. Siellä oli myös puhelimeni. Siellä odotti aikani, joka oli 5:57:27. Olin päässyt alle kuuden tunnin! Mahtava triathlonkesä siis kaikista ongelmista huolimatta!