Miten treenata täydelle matkalle ruuhkavuosina. Tässä hieman omaa tarinaa treenistä ja siihen liittyvistä haasteista. Haluan muistuttaa sinua sitä, että olen treenannut jo vuosia kestävyyslajeja eli viikoittaisen treenin määrä on asteittain kymmenen vuoden ajalla.
Aluksi treenimääristä. Oman treenimäärän olen pyrkinyt pitämään noin kymmenessä viikkotunnissa usean vuoden ajan. Se ei aina ole helppoa kolmen lapsen äitinä. Treenivuoden aikana treeniä rajoitti myös krooninen kipu ja talon rakentaminen. Olen myös aloitteleva yrittäjä, joka joutuu tekemään ”oikeita” töitä sairaanhoitajana, jotta saa laskut maksettua. Ei välttämättä siis otollinen aika tälle projektille näin jälkeenpäin ajateltuna.
Päätin siis osallistua täydenmatkan kisaa lokakuussa 2019. Silloin se tuntui hyvältä idealta. Talon rakennus olisi jo valmis. Ajattelin ilmoittautumishetkellä, että muutkin asiat järjestyisivät pikkuhiljaa. En halunnut siirtää tuota unelmaa enää eteenpäin. Ajatus siitä, ettei enää nuorru ja kaikkea kremppaa tuon jalkakivun lisäksi vain tulee lisää vuosien varrella, vahvisti päätöstä. Haluan mieluummin katua tekemiäniä asioita, kun niitä jotka jäävät tekmättä.
Jalkajutusta sen verran, että hermokipuun joudun edelleen syödä lääkkeitä. lääkärit ovat sanoneet, että en välttämättä pääse kivusta ikinä. Kipu ei ole enää merkki siitä, että jotain menisi rikki. Se on jäänyt ns. korvien väliin. Ajattelen niin, että en voi elää loppuelämääni ajatellen, että olen kipupotilas. En halua jalkani rajoittaa tekemisiäni. En myöskään jää odottamaan parempaa, koska sellaista minulle ei ole edes luvattu.
Kipu kuitenkin vaikuttaa edelleen nukkumiseen. Sitä ei tule lisää kovista treeneistä. Joskus pitkistä sairaalatyöpäivistä se äityy enemmän kuin pitkistä juoksulenkeistä. Pyöräily ei vaikuta kipuun laisinkaan. Päinvastoin treenistä vapautuneet edorfiinit todennäköisesti helpottavat sitä. Se siitä. Asia ei kuitenkaan niin sanotusti helpottanut treeniä, vaikka päätin, ettei se ole este sille. Tämä teki kuitenkin maaliin pääsyn entistäkin tärkeämmäksi itselleni.
Vielä lisää vaikeutta treeniin tuli mieheni päätös lähteä ulkomaille työmatkalle. Jäin siis huolehtimaan arjessa myös talon rakentamisesta. Mies oli useita viikkoja Karibialla. Ei ollut puhelinyhteyttä ja sain hoitaa asioita ihan omin voimin. Milloin kannoimme harkkoja muurarille. Välillä oli kosteusongelma, johon minun piti yksin keksiä ratkaisuja. Sain tehdä lumityöt kahden omakotitalon pihasta jne. No hyötyliikuntaa siitäkin tietysti sai.
Tein siis usein 8 tunnin päivän sairaalassa ja sen jälkeen muutama PT asiakas. Se oli usein arkipäivän kuvio. Tein itse omat treeniohjelmani. Käytännössä treenasin aina, kun se oli mahdollista ja järkevää. Järkevyydellä tarkoitan sitä, etten ollut ihan väsynyt muusta elämästä, jota usein kieltämättä olin.
Viikonloput pyhitin treenille. Usein lauantaisin oli seuran treenit tai jotain muuta omatoimista treeniä. Pitkä pyörä ja juoksu oli silloin yleensä ohjelmassa. Sunnuntaisin oli seuran 1,5 tunnin uintitreenit. Sen perään pidin yhden tunnin juoksukoulun ja lihaskuntotreenin. Illalla oli vielä tunti juoksua toisten asiakkaiden kanssa. Siinä välissä tietysti käytiin rakentamassa taloa.
Tuon lisäksi arkisin kävin uimassa kerran viikossa. Pidin pari lihaskuntotreeniä asiakkaille. Niistä ehkä toisen voi laskea omaksi treeniksi. Sen lisäksi pidin seuralle lihaskuntotreenin. Välillä kävin muuten juoksemassa ja pyöräilemässä viikosta ja vuodenajasta riippuen.
Keskiarvo treeneille oli tuo kymmenen tuntia. Alimmat treenimäärät olivat noin kuusi tuntia. Toisesta päästä löytyi toki yli 15 tunninkin treeniviikkoja. Pyrin tekemään suurimman osan treeneistä PK treeneinä. Kerran viikossa pyrin tekemään vauhdikkaamman juoksun tai pyöräilyn. Jalkaa säästääkseni en tehnyt pitkiä juoksuja juurikaan. Toki treeneihin kuului myös yksi Marathon ja puolikas. Asiakkaiden kanssa olin viesti Marathonilla ja siellä juoksin 17 kilometriä.
Treenien suunnittelu oli siis aika tasapainottelua oman jaksamisen, kalenterin, perheen, työn ja talon rakentamisen suhteen. Yritin aina priorisoida tärkeimmät jutut. Luin pari Burn Out blogia ja tiesin välillä olevani aika rajoilla. Se mielessä välillä kevensin treenejä PK:si. Tiedän onneksi aika tarkasti omat rajani, mutta näin jälkeenpäin aika rajalla myös välillä käytiin.
Olen siis Personal Trainer ja asiakkailleni aina opetan treenin, ravinnon ja levon tasapainoa. Tuo lepo oli minun Iron Man treenini heikoin lenkki. Sitä oli liian vähän ja treeni olisi varmasti purrut paremmin, jos sitä olisi ollut enemmän. Kuitenkin treeni oli laadukasta.
Myös ravinto oli koko ajan laadukasta. Välillä olin ehkä liiankin tarkka syömiseni suhteen. Treenasi aina ”täydellä tankilla” ja pidin huolta palauttavista aterioista treenin jälkeen. Se ehkä oli yksi menestymiseni avain.
En myöskään ollut kertaakaan kipeänä koko treenivuoden aikana. Muutama flunssa yritti kaataa ja pari kertaa oli maha ihan kuralla. Tuon mahan takia jouduin pitämään muutaman lepopäivän, Kukaan muu ei ollut silloin perheestämme kipeä. Sen vuoksi ne ehkä menivät keliakian piikkiin eli olin ehkä saanut jotain gluteiinipitoista ruokaa ja maha oli siitä kipeä.
Sain siis kuitenkin tuon kokonaisuuden pidettyä jotenkin hallussa. Myös se, että treenimäärät nousivat progressiivisesti. Olin näin jälkeenpäin katsottuna treenannut edellisenäkin vuonna melkein saman määrän eli suurta nousua ei siihen tullut. Suurin muutos oli ehkä treenien laadussa.
Omasta elämästä johtuvista haasteista huolimatta treeniä oli siis kuitenkin ihan mukavasti. Olin pelon sekaisin tuntein valimis- kohti kisaa. Kisaa edeltävänä kuukautena tunnelmat vaihtelivat itsevarmuuden ja epäonnistumisen välillä. Eniten pelkäsin uintia meressä ja ongelmia pyörän kanssa. Mereen en ehtinyt mennä uimaan kertaakaan kesän aikana. Se jäi aina suunnittelun asteelle. Pyörän kansa olen taas ihan kädetön. Renkaan ehkä saisin juuri vaihdettua, mutta siihen kuluisi paljon aikaa.